keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Hyvää alkanutta, parempaa vuotta 2012!

Elikkä siis, viime kirjoitus oli jouluna ja täytyy sanoa, että joulun jälkeinen aika on ollut kiireistä. Tapanin päivän myrskyssä alkoi sähköt pätkiä ennen aamu neljää ja ne katkesivat kunnolla sittemmin hiemna ennen aamu kahdeksaa palautuen joskus seuraavana yönä. Elisan ja Saunalahden puhelinverkko mykistyi välittömästi ja DNA:n verkko pelitti Tapaninpäivänä iltapäivään, jonka jälkeen sai mennä niin tietokonetta kuin puhelintakin käyttämään ABC Piihoville. SSP:n lankalinjat sen sijaan toimi normaalisti, mistä täytyy olla kiitollinen. Meidän tapauksessa isompi vika sähköille tuli jostain kauempaa, lähistöllä puistokaapelit oli jääneet kaatuneen puun alle ja yksi sähkötolppa oli mennyt poikki kuin tulitikku. Monia puita oli mennyt vastaavalla tavalla poikki, mitä ajelin katsomassa seutukunnan tuhoja. Oman tien alueelta oli useita puita kaatunut myräkässä. Omasta nummesta sen sijaan ei tuhoutunut kuin yksi uima-allas ja kasvihuone joka oli muutenkin tarkoitus remontoida, pinotut kattopellit lähti lentelemään ja naapuripellon makasiinista lähti kattopelti irti ja ovet aukesivat. Pelättiin että iso lehtikuusi kaatuu juurineen sillä maa oli pehmeä ja se repeili juurien alueelta 1-2,5 senttiä, mutta se pysyi pystyssä kuin ihmeen kaupalla.

Sähkökatkon ajan kannettiin lähikaivosta vettä sisälle käyttöön ja puuhellalla lämmitettiin taloa sekä ruokaa. Lankapuhelimella saisi hätätapauksessa yhteyden, kännykät kun ei toimineet kuin vasta muutaman päivän päästä. Paitsi Soneran verkko, sittemmin alkoi toimia DNA ja viimeiseksi Elisan/Saunalahden verkko. Monet ovat vielä tänä päivänä tätä kirjoittaessani sähköittä, lisäksi Salon Seudun Sanomien mukaan ns. nollaviat aiheuttavat lisäongelmia paikoin.

Mitä ongelmia näen myrskyn varautumisessa? Omalla kohdallani olisi saanut olla enempi pattereita lamppuihin ym. varalla, mutta yleisesti ottaen suurimmat ongelmat on puhelinyhteyksien poikkimeno. Kilpailevan operaattorin verkko voi toimia mutta oman operaattorin verkko ei. Mielestäni tähän voisi tehdä korjauksia tulevaisuutta ajatellen, hätänumeron tulee toimia aina ja näin se onkin, mutta hätänumeroon soittamista voisi ehkäistä siten että operaattorit velvoitetaan sallimaan oman mahdollisesti toimivan verkon käytön poikkeustilanteissa, kuten esim. Tapaninpäivän myrskynä olisi ollut hyödyllistä. Monet olisi ehkä soittaneet tutulleen eikä siihen hätänumeroon, mikä oli ehkä se ainoa johon kännykällä sai yhteyden. Joka puolella sekään ei toteutunut, vaan esim. tulipalon ja sairastapausten kohdalla riski nousi kohtuu suureksi tästä puutteesta johtuen. Mielestäni, mikäli tekniikka sallii, niin hätäpuhelut pitäisi kyetä välittämään niin langallista kuin langatontakin verkkoa pitkin hätäkeskuksiin.

Toinen liittyy tiedottamiseen. Hyvä tiedotuskanava on radio, mutta kaikki ei välttämättä kuuntele sitä. Poikkeustapauksissa voisi ajatella että esim. Tapaninpäivän myrskyn kohdanneessa Salossa olisi Salon kaupunki kustantanut jokaiseen taloon seuraavan päivän sanomalehden jakelun ja sillä tavoin tiedottamisen. Kaikki ei pääse nettiin etenkään jos puhelinverkko on kaatunut eikä ole sähköä tietokoneelle. Kaikilla ei myöskään ole autoa jolla pääsee kulkemaan. Mielestäni nämä ovat kaksi tärkeää, nopeaa ja hyvää tiedotustapaa. Jos ajattelee painaa ilmoitusta jaettavaksi iltapäiväpostin välityksellä niin siihen liittyy viivätyksiä, esim. pyhinä iltapäiväpostia ei jaeta. Ei kyllä Tapaninpäivänäkään jaettu lehtiä, mutta joinain pyhinä suurempi valtakunnallinen lehti jaetaan mutta pienempi paikallinen ei. Lehti on mielestäni tehokkain tapa toimittaa tietoa ihmisille edelleen tänä päivänä. Lisäksi poikkeustapauksia vaativia päiviä on tullut suhteellisen harvoin. Tapaninpäivän myrsky oli nyt sellainen, ja todennäköisesti seuraavakin poikkeustilanne liittyy myrskyyn.

Kiitos Fortumille että he aloitti tiedottamisen Twitterin kautta. Myös Facebookin käyttöä voisi ajatella, tiedottaminen olisi syytä suorittaa Fortumin kaltaisella toimijalla mahdollisimman montaa kanavaa pitkin. Mielestäni yleiskuvallinen tiedotus on riittävä, sillä se on sähkön ostajalta hieman liikaa omaan napaan tuijottamista kun alkaa vaatimalla vaatimaan virtaa taloonsa. Oma varautuminen olisi syytä miettiä etukäteen eikä tuudittautua siihen että sähköä on aina saatavilla. Uusavuttomuus on lisääntynyt tämän päivän Suomessa.

Miten itse otin opiksi myrskystä? No siten että hankin tuliterän Husqvarnan moottorisahan joka soveltuu ammattikäyttöön... Bensaa minulla on entuudestaan kanistereissa varalla kun pienkoneita kotoa löytyy, mutta kunnon sahaa ei ollut. Lisäksi huomasin että auton tupakansytytin simahti kännykkälaturin voimasta, mutta vika ei ollut palaneessa sulakkeessa. Auto täytyy viedä melkeinkin Salon autosähköön jossa sitten annan korjata vian ja lisäksi asentaa autoon lisävalot ja invertterin jolla tarvittaessa saa virtaa sähkölaitteisiin... Pääasiassa tarvitsen autoon verkkovirta-voimaisen pistokkeen sillä laitan autoon miniläppärille kiinteää paikkaa... Vaikka toki uuden auton hankintaakin on mietinnässä, se mahdollisesti olisi tuontiauto Virosta...

Välipäivät meni sitten polttopuita ajellessa Hajalasta jossa oli pahemmat myrskytuhot, siellä sähköt oli poikki pidempään ja mm. osa lankapuhelinlinjoista oli mykkiä, sekä laajakaista samaten... Ainakin Kivilinnan paikkeilla. Siellä ei ollut käytössä puuhelloja, mutta eräät tuttuni valmisti ruokansa mm. kaasugrillillä. Uudenvuoden aattona kävin vielä Hajalassa ja sitten hain hieman raketteja joita ammuttiin hieman ennen yhtätoista. Sittemmin puoleksi yöksi mentiin serkun kanssa katsomaan ilotulitusta ABC Piihoville, mistä näki niin Hähkänän, Tupurin kuin Salonkin ilotulitusta... Hieman muutamia raketteja näkyi Halikon suunnalta metsän takaata nousevan... Poliisi otti kiinni ylinopeuksia ajaneita autoja ja oli kytiksellä... Myöskin samalla ilotulitusta ihailemassa. Joskus puoli yhden-yhden välissä sitten tein vielä kiertoajelua seutukunnalla ja palailin kotiin. Alkuviikko taas oli kiireinen mm. puhelinliittymän vaihdon ja omien asioiden hoitamisen osalta. Nyt näyttäisi rauhallisemmalta, mutta kurssien opinnot painavat parhaillaan päälle... Seuraavat tehtävät on palautettava 9.1. ja niihin ei ollut kunnollisia ohjeita... Omaa improvisaatiota on siis käytettävä ja itseään haastettava... Ohjeiden vähyys on kurssin ainoa negatiivinen puoli...

Kuvia on nykyisin http://aj-s-photoblog.blogspot.com/ -puolella ja jatkossa kuvia tulee sinne enemmänkin... Lisäilen aluksi vanhoja hyviä otoksia ja sitten pikku hiljaa päivittelen sinne uusia otoksia... Lisää muutoksia Blogiin tulossa... Tiedotan niistä sitten myöhemmin lisää...

Hyvää alkanutta vuotta 2012 :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti