tiistai 24. syyskuuta 2013

Kalareissuja ja Saunan maalaamista..

Kuva aiemmalta kalareissulta...
Vuohensaaresta kuvattu näkymä Salon suuntaan
Viikonloput on menneet kalareissu-merkeissä,Vapaa ja Kelaa tuli opeteltua ja virvelin heittämistäkin kiitettävän paljon viikonvaihteessa, vaihtelevin menestyksin. Perjantain ekat kerrat ei tuoneet kala-saalista, mutta harjoitteita ja oppeja tuli Vuohensaaren maisemissa. Loppupäivä mato-ongintaa Salonjoen varrella, paikka jyrkän joentörmään kohdilla ei vain ollut paras mahdollinen. Lauantaina suunta olikin jo toinen, Lehmijärvellä käytiin katsomassa hieman järven ympärystää, mutta mato-ongintaan ranta oli liian loiva ja virvelin käyttöön oli liikaa pusikkoa ja oksia sekä kaisloja ym. roskaa järven rantavesissä, suunta sieltä Hossukselle josta löytyikin parempia kalastuspaikkoja. Ensimmäiset heitot oli säheltämistä, mutta ensimmäisellä onnistuneella tulikin heti Ahven... Sen lisäksi Mato-onkeen kaverilla tärppäsi kahdesti, myöskin ahven joten sinne jatkossakin täytyy mennä kokeilemaan kalaonnea. Sunnuntainen saalis jäi yhtä vaatimattomaksi mitä perjantainenkin, tai kyllä mato-onkeen ahven tärppäsi, mutta pieni polo päätettiin vapauttaa jotta kasvaa tulevaisuuteen suuremmaksi. Lisäksi kalaonni sai harmiksi huonon käänteen kun virvelin siima katkesi ja viehe lensi ties minne, joko heittäessä koukku takertui siimaan tai sitten siima muuten vain meni poikki... Epäilen ensimmäistä, mutta aloittelijoille sattuu ja tapahtuu, ja kalastaessa voi aina käydä näinkin. Viikonloppu hyvässä seurassa ja mukavaa puuhaa täynnä, aika meni kuin siivillä ja viikonloppu oli kaiken kaikkiaan kumminkin mielestäni todella hyvä ja onnistunut =)

Vapautettu saalis =D

 
Pieni saalis mutta parempi kuin ei mitäänSärki-saalis, ihmeen iso, kamu sai pyydetyksi.
Alkuviikosta vko. 38 maanantaina jatkoinkin heti saunan maalailua ja laittamista, lauteita olin jo aiemmin tässä maalaillut, mutta muutin suunnitelmia ja päätin että istuin-puolen osan niistä maalaankin värittömällä Supi Saunavahalla. Lauteiden alapuoli ja saunan seinät, katto tuli mustalla sävyllä, kahdesti täytyy jotta mahdolliset hutiloinnit ja valuma-jäljet peittyy ja että laudan omaväri ei näy liikaa läpi. Muuten kiva ratkaisu vaikka työsarkana homma on tosi likaava. Supi Saunavaha on levitettävänä aineena erittäin huono siveltimelle ja myytävät ratkaisutkaan ei ole mielestäni parhaita, itse olen leikannut vanhasta vaahtomuovi-patjasta sopivan palasen jonka sitten olen kastanut maalipurkissa ja puristanut ylijäämä maalin pois siitä ja levittänyt sillä saunavahaa saunan pintaan, saa nopeammin ja vähemmin hukka-pisaroin maalattua koko saunan kätevästi ja kohtuu ripeästikkin. Saunan lattian peitin perinteisen sanomalehden sijasta vanhalla risalla matolla, joka imee hyvin roiskeita. Eikä roiskeista pidä suuremmin murehtia, saunavaha on vesiliukoinen aine ja pesemällä sai roiskeet kivasti kaakeleista pois.Sanomalehti on kätevä teipattava pienempiin ja näpertelyä vaativiin paikkoihin, mutta vaihtoehtona on myös hioa virhe-maalaukset pois, joten sitä voi hyvin myös kokeilla pienissä valuma/pisara kohdissa.

                                              

     

Kertaalleen maalattuna...

 Lauteet sai kätevimmin ulkona laitettua, mikäli mahdollista niin suosittelen. Ensin maalattu pohja mustaksi ja sitten hiottu mahdolliset valumajäljet pois päältä, sitten värittömällä Supi Saunavahalla käsitelty pinnasta niin pinnasta on saanut tasavärisen, lopputulos on kiiltävä, läpinäkyvä hyvä sileä pinta. Itse laude on ehkä hieman liukas kävellä saunassa, mutta ei pahasti. Tarkoitus on että sauna olisi helpommin pestävä ja vanha pinta näyttää jatkossa uudemmalta, siinä Supi Saunavaha ehdottomasti kyllä onnistuu. Pinta hylkii vettä ja saunan peseminen on jatkossa helppoa, ei varmasti harjaa tarvita vaan siivous-hommat voi hoitaa pyyhkimällä saunan pinnat. Plussaa myös se että saunan maalaus tekee saunan kauniimmaksi ja ehkä myynti-tilanteessa asunnosta uskaltaa pyytää vähän enemmän.... ^^





Todettava että pelkkä musta väri on ehkä vähän turhan jyrkkä yksistään saunan väriksi, myöskin mahdollisesti tulevat kuluma-jäljet voi jopa näkyä mustasta pahemmin mitä kirkkaasta... Käsittely saunavahalla on kumminkin uusittava aika ajoin, riippuen käytöstä ja kulutuksesta. Käyttöpinnat varmasti riittää käsitellä, ettei koko saunan kaikkia pintoja välttämättä tarvitse aina käsitellä.


Itse sauna on ehkä hieman pimeämpi mitä kirkkaalla tai vaaleammalla sävyllä maalattuna, tai maalaamattomana, mutta ei niin pimeä etteikö saunassa näkisi. Hetken kun silmä tottuu saunan valaistus-tasoon, niin mitään ongelmia ei ole, eikä kesä-kirkkailla säillä mitään ongelmaa kun valo tulee ikkunasta. Ennakkoluulot oli turhia, saunaremppa onnistui, vielä kylppärin puoli maalattava sekä ikkunat ensi keväällä.
 
Itse ilmoittauduin jo.

1 kommentti:

  1. You’re a sauna learn. Valuable suggestions and sights.    saunajournal.com

    VastaaPoista