sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Putkiremontissa...

Viikon puheenaiheeksi olin nostanut kuntalaisforumiin viikontakaisen tekstini, mikä saikin laajan keskustelun aikaiseksi... Josta loppusanat laitoinkin aiemmin tänään blogiin, yhteenvedon voi lukea tämän postauksen alta.
 
Parisen viikkoa sitten jo kuulin että putkiremontti alkaisi 4.4, minkä vuoksi tuli tehtyä tilaa putkimiehelle... Remontti alkoikin perjantai aamulla, vanhojen putkien purkamisella. Putkimies totesikin vanhojen putkien olleen aikas pehmeässä kunnossa paikka paikoin, joten remontti oli ajankohtainen. Uudet putket olivat komposiittiputkea, eli muovi-pintaisia sisältä että päältä, joiden välissä metallinen runko. Hyvää, laadukasta putkea tämän päivän Chileläisiin kupariputkiin verrattuna. Remontissa huomattiin ettei mikään ole ikuista, ja lisärakennuksen kärsimien routavaurioiden vuoksi muutama kaakeli pesuhuoneesta hajosi, tätä oli vaikea ennakoida joten hajoaminen oli täysin ymmärrettävä. Putkimies teki 1,5 päivän urakalla putkirempan, joten homma tapahtui erittäin mukavasti, lisäksi uudet putket asentuivat entisiä järkevämmin, kaikki turhat ylimääräiset mutkat jäivät pois, jotka vanhassa verkossa johtui rakennuksen ominaisuuksista ja että osa putkista oli piiloitettu välikaton yläpuolelle tai lattian alle. Nykyisissä menee yksi runkolinja lämminvesivaraajan luo josta on tehty haaroitukset joka hanalle, lämminvesi jaeltu vierestä. Tarvittavin osin lämpöeristetty. Lisäksi vaihdettiin wc-istuin ja suihkuhana, plus putkien edellyttämä vaatimusten mukainen tekniikka asiaankuuluvasti järjestelmässä. Lopputulokseen saa olla tyytyväinen, putkivuodoista ei tarvitse murehtia tuleviin useisiin vuosiin. Laskun saapumisen jälkeen käväisen vakuutustoimistolla, putkiremontti laskee vakuutuksen omavastuuta sekä mahdollisesti vuosittaista vakuutusmaksuakin. Lisäksi itse putkiremontti nostaa rakennuksen arvoa... Noh, todennäköisesti asennellaan vielä hieman lisää pistorasioita sähkömiehen toimesta tänne, joten vielä on tiedossa mahdollisia ylimääräisiä kuluja, niistä kumminkaan ei ole varmasti tarvetta ilmoittaa vakuutusyhtiölle...
 
Torstai-ilta menikin Riedeckin pitämässä ilta-esitelmässä, jossa esittelivät villa-vuoteita... Tarjosivat Ravintola Krassissa ilmaisen lounaan, jonka jälkeen oli vuorossa esittely... Tuotteet valitettavan arvokkaita, mutta uskon kyllä että niitä hankkineet ovat kyllä olleet tyytyväisiä... Ei varmasti palele. En kyllä alkaisi maksamaan 2,5 tonnia koko setistä, etenkin kun nykyinen sänky on max 2 vuotta vanha... Yksittäisestä tyynystä olisin ollut kiinnostunut mutta siitäkin pyysivät 250€, joten pariin kappaleeseen olisi uponnutkin 500... Eli, ei kiitos. Noh, esittelyn päälle naisille jaettiin firman mainoskassi ja miehille pieni monitoimi-veitsi/linkkari, mikä kätevän kokoinen avaimenperäksi... Tosin avaimenperä-idea kaatui siihen kun ketju irtosi linkkarista... Sitä tilaisuudessa ihmeteltiin ettei firmalla ollut mitään tarkempaa esitettä tuotteistaan, eikä käyntikortteja, kun kysyin onko firmalla nettisivuja totesi esittelijä että heillä kyllä on, jossa on yhteystiedot mutta tuotteiden esittelytiedot ym. on varmasti, todennäköisimminkin vanhentuneita... Outoa, jos näin on, en ole kylläkään sen kummemmin tarkistanut nettisivujen osalta että onko niitä heillä ylipäätänsäkään... Kumminkin markkinointitapana toiminta on erittäin vanhanaikaista, tosin ostajakuntakin lienee vanhemman puoleista...
 
Pulloja löytyi jälleen... Ja tölkkejä. 1,5 viikon sisällä varmasti 15€ löytynyt, osa Auto Saloon -messujen messualueelta... Saa nähdä mihin summaan päästään loppukesään mennessä... Kumminkin oli mukava sadepäivän jälkeen mennä ulos, sää kun kirkastui piristyikin masentavan päivän jälkeen, ja oli kiva kiertää vähän maisemia ja haukata happea. Linnut lauloivat, selvästi monia muuttolintuja kuulosti palailleen jo Suomeen... Kyllä, se kesä on tulossa.
 
-AJ

2 kommenttia:

  1. Meillä on putkiremontti omakotitalossa alkamassa toivottavasti lähikuukausina. On sitä odotettukin, putket ovat jo huonossa kunnossa. Pitäisi tarjouspyyntöjä lähetellä. Hyvä juttu, että teillä meni hyvin tuon putkimiehen kanssa ja lopputulos miellytti.

    VastaaPoista
  2. Tuohan on hyvä, että menee yksi runkolinja lämminvesivaraajan luo. Meidän mökillä täytyisi tehdä LVI saneeraus. Mökillä on ikää jo melko paljon, eli aika olisi tehdä korjaustöitä. Ei tarvitse sitten myöskään moneen vuoteen pelätä sitä, että tapahtuu minkäänlaisia vesivahinkoja. https://www.orimattilanputkityo.fi/referenssit

    VastaaPoista