Suomen Suvi on kylmä ja vähäluminen... No, Lapissa se ei ole ihan 100%:sesti pitänyt paikkaansa.. Mutta, hyvää Juhannusta kaikille lukijoille! Taas on uudet perunat Torilta haettu ja salaattia, kalaa, kanaa, makkaraa ym. grilliruokaa riittämiin ollut, eikä Juhannusjuhla olisi mitään ilman koivunoksia ja saunavihtaa! Niinpä Juhannusaatto kului pääasiassa niitä näperrellessä ja loppuilta rauhallisemmin, hieman illalla tuli valvottua pidempään vaahtokarkkeja grillaillen... Sää ollut valitettavan kylmää tosiaan, tänäänkin tätä kirjoitellessa ei olla päästy 13 asteeseenkaan ja sadekuuroissa lämpötila on likempänä 8 astetta kuin 20:tä... Hyytävää. Ja surkeaa. Ei ole näin huonoa kesää ollut moniin vuosiin. Kasvimaa kärsii, samoin kesäkukat... No, ehdinpä paremmin uudistaa vanhan kukkamaan kuntoon, ei tarvitse kiirehtiä projektissa... Eniten harmittaa ettei porkkanat ja herneet kasvimaalla juurikaan kasva, vettä on kyllä tullut tarpeeksi mutta se lämmin aurinkoinen sää puuttuu ja rokottaa kasvua... Toivottavasti syksyllä sitten on pitkään aurinkoista ja lämmintä, jotta kasvua alkaa tapahtumaan reippaammin.
Viimeisimmän blogi-päivityksen jälkeen on tullut tapeltua enimmäkseen linja-autojen aikataulujen kanssa, kun Volvo on ollut pakoputkirempassa... No, nyt tulevalla maanantailla saan auton ja pääsee vähän paremmin kulkemaan, ainakin pitäisi päästä... Suurin ongelma on ollut se ettei voi tietää tarkasti, kuinka linjan auto kulkee... Olipa eräällä aamulla auto jättänyt kokonaan ajamatta kuskin reitti-virheen vuoksi, mutta onneksi siitä muutkin oli ilmoittaneet ettei oltu ainoita, jotka huomasi auton puuttumisen. Eniten kesäliikennöinnin aikatauluja vaikeuttaa kesälomittajat jotka eivät tunne ajamaansa reittiä, tällöin aikataulut ei pidä ja jotkut jopa ehtii lähteä pysäkiltä pois...
Vielä keväällä uskoin että kesästä tulisi lämmin, aurinkoinen... Toisin näyttää käyneen, tässä tuli jopa räntää ja reippaan kokoisia rakeita viikko takaperin... Jopa siis täällä eteläisemmässäkin suomessa... Kalassa on käväisty säiden salliessa lähijoella muttei sen kummemmin, hieman välineitä hankittu lisää ja huollettu... Olen harkinnut että voisi kokeilla Jigi-kalastusta, mutta se vaatii vielä pieniä investointeja... Toki nykyisilläkin välineillä onnistuu muttei viitsisi edes takaisin säätää tarvikkeiden kanssa, siksi vielä harkittava muutamia hankintoja. Kalastus-välineet on suhteellisen kalliita joten hirmu hintoja ei viitsi niistä maksaa, itse ajattelin kokeilla jotain halpoja tarjous-lippoja koittaa "parannella" eli hieman liimata jotain ekstra-hämäystä niihin... Ehkä kala nappaisi paremmin.
-AJ

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti