sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Keplottelun tuntua ja järjettömyyksiä havaittavissa...

Viime torstai-illalla tuli kuunneltua Ykkösakselin Leader-iltaa, pettymyksenä kuultiin ettei kiinteistönvälitysala kuulu tuen piiriin, mutta rivien välistä olin tulkitsevani että ala on ennen mahdollisesti kuulunut tuettaviin toimialoihin, leader-tuet yrityksille kuullosti muutoinkin suhtkoht ristiriitaisilta mm. Maaseudun elinvoimaisena pitämisen kannalta, yrittäjä ei saa tukea mm. Traktoriin, korjaamo-toimialalle, vähittäiskauppaan saati parturi-, kahvila jne. Tyyppiselle toiminnalle... Monia maaseudulla mahdollisia toimialoja karsiutuu siis listalta pois vaikka minusta niissäkin potentiaalisia ideoita kuullostaa olevan, syyksi sanotaan että se vääristää kilpailua... Omituiselta sensijaan kuullosti että siellämainittiin mm. Neste Oilin Naantalin Jalostamon saaneen leadertukea, hieman omituista sillä jalostamon toimialakin on hieman ristiriidassa sen kanssa mitä leader osin julkikuvallaan edustaa... Sekin kävi illasta ilmi, että Leader saa suoraa rahaa kunnilta kuntalaisten veroeurojen muodossa, eikä kunta pääse vaiuttamaan minne rahoja leaderissa jaetaan, ellei se olehakukriteerejä täyttävänä hakijana hakua tekemässä... Mitkään kunnalle kuuluvat työmaat kuten tiet ja kulkuväylät ei tuen piiriin kuulu, vaikka osallistujien piiristä sitäkin kysyttiin. Herää kysymys, että 2/3 menee rahapotista yrittäjien taskuihin, niin minne se raha silloin oikein todellisuudessa menee... Sitä saanee pohtia pitkään.
http://m.taloussanomat.fi/?page=showSingleNews&newsID=20152612&ref=mob-traf-is-uutiset-4
Oheisen taloussanomien jutun linkin bongasin facebookista, asuntosijoittajien jakamana. Suosittelen lukemaan,eritoten tavallisen tallaajan jos haluaa pitää euroistaan ja eduistaan huolen. Oma pelkoni on, että tahot jotka tuntevat paremmin asunto-osakeyhtiön ja osakkeenomistajan vastuujaot kykenee tietoansa hyödyntämään tavallisen kansalaisen tappioksi. Meillä on hankalat ajat asuntomarkkinoilla, ja viime vuosien aikana asuntosijoittamisesta on tullut nouseva trendi asuntojen hintojen nousun myötä, nytten näyttää siltä ettei loiva hintojen lasku ole pysähtynyt ja asuntokaupan lisäksi asuntojen vuokraukseen, kun kilpailu vuokralaisista ja vuokra-asuntotarjonta taantuvilla alueilla kasvaa. Välitysalalla tulee olla tarkkana kun omakotitalon asukas muuttaa asunto-osakeyhtiöön, alalla on velvoite opastaa ja kertoa asunnon yhtiökohtaisista asioista asunnon ostajalle sekä myöskin asunnon myyjälle. Etenkin ikääntyneemmällä väestöllä joka koko ikänsä on maalla taikka omakotitalossa asunut, ei ole niin suurta tietoisuutta eikä haluta olla ns. Toisten vaivoiksi, joten uhka, että paremmin asioista perillä olevilla on kyky päästä hyödyntämään tätä omaksi edukseen, on  kieltämättä suurempi.
En pahemmin ole Sote asioista seurannut, mutta paikallislehti Salon Seudun Sanomien lähialueiden taulukko kunnallisveroprosenttien nousuista toi huolta asian tiimoilta, Salon prosentti oli siellä mainittu 24 yli, Yle uutisten julkaisema taulukko kertoili sekin prosentin nousevan yli 22,5:n mutta mikä lopulta todellisuus on, jää arvoitukseksi. Ymmärrettävää on että väestön ikääntyminen ja palvelujen turvaaminen nostaa kuluja, mutta jos tarkoitus oli että Sote laskee kuluja, niin kulujen nyt noustessakin tuntuu hullunkuriselta jos palveluja karsitaan tai niiden lähisaatavuus heikkenisi... Joka kunnan on omaa terveyssektoria perattava ja muokattava kulutehokkaammiksi, sama on Salollakin edessä vaikkei tahtoa siihen löydy, mutta se on pakosta edessä kun ei verojakaan voi ikuisesti korottaa. Palvelujen ylläpitoon tullaan tulevaisuudessa varmasti hyödyntämään innovatiivisempia ratkaisuja, mm. Terveysbussi kuullostaa minusta fiksulta ja houkuttelevalta Saloonkin soveltuvaksi palvelukeinoksi, koulujen tehokkaampi hyödynnys palveluntarjonnassa sekä ennakoivaan terveydenhuoltoon panostaminen entistä enemmän.



Vireilläolevia hankkeita pitää entistä enemmän kyllä järkiperäistää, viimeisimpänä hieman hankalalta projektilta kuullostaa Salorankadun ja Mariankadun liikenneympyrä-hanke... Okei, päättäjät tekee mitä tekee, mutta kuntalaisforumilla ehdotettu uusien ryhmittymissääntöjen toteutus kuullostaisi itsestänikin edullisemmalta ja kokonaisvaltaisesti fiksuimmalta ratkaisulta... Vähän saman tyyppiseltä mitä on Salon poliisiaseman liikenneympyrästä Perniöntie Kiskontien liikennevaloihin saakka toteutettuna. Vasemman ryhmittyminen  ensin kääntyvät 110:lle ja 110:ltä tulevat kuten nykyisinkin, sama kuvio Ammattikoylun risteyksen osalta. 110:n rampilta Halikosta päin tulevilla säilyisi nykyisillään, kaista suoraa ajaville ja Astrumiin kääntyminen sallitaan siltä suunnalta yhä. Astrumista/Salorankadulta poistulo sensijaan sallittaisiin vain oikealle poistuville. Kaikki muu liikennöinti sujuisi Salorankadun, Mariankadun ja Turuntien liikennevaloristeyksestä kuten nykyisinkin. Ryhmittymiskaista Halikosta voisi jatkua siten että SSO:n huoltoasema ja McDonalds saa oman vastaavansa, ja ryhmittelykaista päättyy suoraan Turuntielle kääntyville. Mariankatu taas jakaantuu 2-kaistaseksi tuosta kohden ja pysyisi ennallaan. Toiseen suuntaan liikennejärjestelyt pysyisi uutoin ennallaan mutta oikea kaista tulisi voimakkaammin ryhmittelykaistaksi, vanhan Ankkalinnan liittymän kohdalle vasemmallekääntymis kielto (koska turuntien liikennevaloistakin pääsee perille) ja keskikoroke suojatietä varten, liikennevalojen tarpeellisuus tulee puntaroida... positiivinen plussa että Turuntie-Helsingintie ja Perniöntie, sekä loppuosa Mariankadusta ovat kaupunkikuvallisella ilmeellään aika lailla yksissä, ja uskoakseni järjestelyt on helppo vielä nopeasti sisäistää salolaisessa liikennekulttuurissa sopiviksi. Liikenneympyrä on ehkä pikkaisen ylimitoitettu hanke tarpeeseen nähden, vaikkakin Mariankadun pätkä on liikennöidympi mitä esim. Perniöntien pätkä. Tulee sinne ympyrä tai uusi ryhmittelykäytäntö, on tukkoisempaa menoa tiedossa, fiksumpi kysymys onkin että edullisemmin vaiko kalliimmin?
-AJ, hyvää Sunnuntai-aamua toivotellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti