Viime päivinä on uutisoitu että Salon Citymarkettia vastapäätä aiotaan sijoittaa korotettu suojatie. Hanke on varmasti turvallisuusmielessä tarpeen, mutta onko se loppukäyttäjille eli autoilijoille hyväksi? Mielestäni olisi hyvä huomioida, tulevaa ohikulkutiestä huolimatta huomioida se, että Hämeentie on mm. Rautatieasemalle ja Linja-autoasemalle sisään- ja poistuloväylä, ja vilkas sellainen. Saharannankujan ja Martinkadun risteyksiin kumpaankin soveltuisi parhaiten liikenneympyrä parantamaan liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta. Eritoten Citymarketin risteyksien liittymien sujuvuutta tulisi parantaa, ja Citymarket pitäisikin velvoittaa maksamaan kaupungille Kehittämiskorvausta. Tällä katettaisiin osa liikenneratkaisujen teosta. Samaa teoriassa voitaisiin edellyttää Hämeentien naapurissa olevilta Asunto-Osakeyhtiöiltä korotetun suojatien osalta, sillä suojatie palvelee heitä enemmän kuin autoilijoita, saati Citymarkettia. Mikäli hyöty on arvoitavissa merkittäväksi, on maanomistajalla velvollisuus osallistua kuluihin kunnan niin vaatiessa, suhteessa hyötyyn nähden.
Mielestäni korotettu suojatie ei palvele Salon kaupunkia, vaan päinvastoin heikentää kestävää kehitystä. Liikennöinnin on oltava sujuvaa ja helppoa. Liikenneympyrät edistäisi tätä huomattavasti, kaupassa asioivien arkea helpottamalla. Hämeentie voisi samalla olla aina Helenankadulta 110-tielle asti keskikorokkeellinen tie, mikä osaltaan myöskin parantaisi liikenneturvallisuutta. Annankatu taas voisi Turuntielte asti olla 2-kaistainen Mariankadulle saakka. Vilhonkatu voisi olla kävelykatuna Annankadulta Torille saakka, mitä nyt Asemakadun läpikulku olisi turvattava ja pidettävä entisellään. Länsiranta voisi jakaantua jatkossa kahdeksi kujaksi, joista toisella olisi yksisuuntainen parkkipaikka kääntymisalue.
Kaupunki ostaa jatkossa liikennöintiä bussiyrityksiltä, ja markkinaehtoinen toimimaton järjestelmä jää unholaan. Em. sujuvia liikenneratkaisuja kaupungin joukkoliikenne tarvitsee: Paikallisbussien tulisi liikennöidä Juna- ja linja-autoasemille, sekä mm. Moottoritien pikavuoropysäkeille. Liikennöintiin Turun suuntaan on panostettava entistä voimakkaammin, sillä Salo on lähempänä Turkua kuin Helsinkiä... Päättäjät mieltävät meidät nyt liian paljon Helsingin kehyskunnaksi vaikka käytännössä olemme riippuvaisempia Turusta. Etenkin Salon ja hieman myös Paimion tulisi kehittää Vanhan Turuntien ja 110-tien välisien alueiden kaavoitusta ja liikennöintiä, sillä alueiden vetovoimatekijät on lähestulkoon nyt hyödyntämättömissä. Alue on taantunutta, ja kaipaa nostetta. Lisäksi Paimion toimiva liikennöinti hyödyttäisi myös Salolaisia työmatkalaisia ja opiskelijoita oikein hyödynnettynä.
Uusi tie Tupurista 110-tielle edistää Tupurilaisten liikennöintiä Helsinkiin. Parhain ratkaisu olisi ollut ohikulkutie suoraan moottoritielle, sitä ei nyt ole luvassa... Tupurilaisten liikennöinti Salosta Turkuun on helppoa toki 110-tien kautta, valtaosalle työmatkalaisista kätevintä on kiertää joko Halikontie-Vaskiontie / 110-Vaskiontie kautta Moottoritielle taikka 110-tietä pitkin moottoritieliittymälle Paimioon asti. Taas Someron suuntaan meneville Tupurilaisille helpotusta toisi tieyhteys Perttelin Hähkänältä Kaivolaan. Uskoisin että vanha Pappilantien uudistus ja tieyhteyden rakentaminen sillan kanssa Inkereentielle voisi olla kohtuu kuluin toteutettavissa, samoin vaihtoehtona 2 Ali-Mikölantien hyödyntämistä käyttäen. Samalla alueen kaavoituskehittäminen saisi jatkumoa ja olisi jatkossakin kehittämisen arvoinen asia, alueen joukkoliikennettä olisi helpommin edistettävissä käytännöllisin ratkaisuin joilla helpotettaisiin samalla työmatkaliikennettä Salo-Somero välisillä reiteillä, mikäli koululaisten kulkeminen saataisiin aikanaan paikkurien piiriin...
-AJ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti