Kohta käynnistyy vaalien loppurutistus, kun viikon päästä alkaa ennakkoäänestys. Muistakaa siis Äänestää!! Itsellä vaalikiireet on olleet mm. Hiiden koulun kuntavaalitilaisuuden valmistelua, mainosten tekoa ja jakoa ja aikataulusuunnittelua. Tienvarsimainontaa ei varsinaisesti ole kaavailtu, pikemminkin liikuteltava markkinointikalusto tulee toteutukseen ja hyödynnykseen. Vielä ensi viikon ja vaaliviikon ohjelmistoa on suunniteltava, miten olisi tavattavissa, Keskustan yhteistilaisuudet on tiedossa ja näistä olenkin jo pistänyt infon blogiini. Myös Youtube-videopätkää ja mielipidekirjoitusta on laadittu ja julkaisuun suunniteltu laittaa...
Em. Linkin takaa Sisäilma- ja Kuivaketju10 mietintää, minusta hyvä saada tästä soveltuvat mallit käyttöön myös Salossa ja tätä pyrin itse ajamaan valtuustossa eteenpäin. Myös hyvä joukkoliikenne tarvitaan Saloon, ja Salon vetovoimaisuustekijöitä on markkinoitava ja tuotava esiin entistä paremmin nykyiseen nähden. Peruspalvelut on turvattava ja lasten, nuorten, vanhusten ja työntekijöiden että kuntalaisten perus-arjen on oltava mahdollisimman terveellistä ja sujuvaa.
Tänään on Hiiden koululla, Vähähiidentie 500, 25370 Pertteli, Kuntavaalipaneeli klo. 18:00. Osallistun paikalla paneeliin että olen ollut mukana järjestelemässä tilaisuutta. Kaikki tervetuloa paikalle. Torstaina olisi tarkoitus mennä vielä OP Kantrisalon kokoukseen illalla ja Perjantai-aamusta Perniön Torille klo. 10.-12. Lauantaina olen Plazalla vaalikadun avajaisissa ja Sunnuntai-illalla on vuorossa yksityistien kokous, johon osallistun. Joka päivälle siis on nyt ohjelmaa tiedossa ja paljon muutakin näille päiville mahtuu vielä mukaan.
Olen siis tavattavissa, että kysykää rohkeasti Saloa askarruttavista asioista.
Hyvää vaalinalus-aikaa Kaikille! Muistakaa äänestää!!
-AJ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti