torstai 27. maaliskuuta 2025

Vaalityö yskii

 Kunta- ja Aluevaalit ovat ovella.

Mutta omalta osaltani tuntuu siltä, että vaalit tulevat nyt liiankin nopeasti, eikä kaikkea kampanjoinnin eteen ole ehtinyt eikä pystynyt tekemään siten, miten itse oli alkujaan suunnitellut. Ensiksi, oli tarkoitus saattaa kylpyhuone- ja saunaremontti valmiiksi ennen vaalitohinaa. Siinä melkein on onnistuttu, enää pesuja, listoja ja vähän saunavahaa taikka maalia, mutta muuten on viittä vaille valmista. Remontin teko venähti, ja vaalikoneet tuli vastailtua siinä remontin lomassa. Samoin vaali ilmettä taisteltu kokoon samalla tavalla, tähän hetkeen asti. Esite on myös vielä puolitiessään, mutta ehkä saan sen kasaan vielä ennen ennakkoäänestystä. Olisi pitänyt olla aikaisemmin vahvemmin liikkeellä. Aikaa vei aiemmin saunan panelointi, lauteiden teko, ym.

Täytyy todeta että harmittaa. Iso osasyy tuli omaisen kaaduttua kotona, maaliskuun alussa. Mutta arvojärjestys on selvä, omaisen asiat ajavat vaalien ohi, mennen tullen. Kaatumisen jälkeen menimme päivystykseen, jonotettiin 6 tuntia. Päivystävä lääkäri totesi, että aina kaatuessa tulee aivoihin verta, että omaista ei kuvata, teki neurologiset testit ja otti verenpaineen. Ja lähetti kotiin, 5 minuutin tutkimuksen jälkeen. Lääkäri sivuutti kertomani, että omaisen puhe tulee kummallisesti, eilispäivään verrattuna, kuin ruoka suussa puhuisi. Sitä seuraava pari viikkoa, omainen oli sekava, ja on tarvinnut päivittäistä apuani, useampia tunteja päivittäin, ja hitaus vallitsi. Kiirehtiäkään toki ei tässä tilanteessa sopinut. Asioiden selvittely on sen lisäksi vienyt aikaa. Putkimies ja sähkömies olivat siinä sivussa, edistämässä remonttia. Vaadin terveyskeskukselta lähetettä Labraan, jotta omaiselta selvitettäisiin sydämen vajaatoiminnan osuus tilanteessa. Lääkäri seuraavana päivänä, 20.3 vaati että saa nähdä potilaan ennen kuin laittaa häntä eteenpäin tutkimuksiin. Lähete tuli, omaiselta kuvattiin pää, keuhkot, otettiin sydänfilmi, labrakokeet. Kaksi tuntia lääkäriajan jälkeen oli selvillä, että omaiselle oli tullut todennäköisesti kaatumisesta aivoverenvuoto, joka oli jätetty tutkimatta päivystyskäynnillä 6.3. Sen jälkeen omainen otettiin päivystyksen seurantaan, ja on sittemmin päässyt osastolle. Myöhemmin on selvinnyt monia muitakin vakavia sairauksia ja terveydentiloja, ja kaatumisen syyksi on varmistunut veritulppa. Oletan että omaisen tilanne tulee vaatimaan aikaani myös jatkossa. Jos lähtötilanne olisi ollut edessä paljon aiemmin, ja tilanne olisi nyt vaalien alla ollut ns. "vakiintunut" eikä vaatisi näin paljoa selvittelyä, olisi kampanjan tekeminenkin ollut vähän eri tilanteessa.

Varsinaista jakomateriaalia ei ole, eikä juuri mainontaa. Vaalikonevastauksiin suosittelen jokaista minun äänestämistä harkitsevaa tutustumaan, ja yhteyttä vaaliteemoihin liittyen saa lämpimästi ottaa.

SITTEN SITÄ VAALITYÖTÄ, Aluevaalien saralla:

Tämä omaisen case on tuonut selvästi esille, että istuvan hallituksen tekemät leikkaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista kostautuvat suoraan palveluita tarvitseville ihmisille. Terveyskeskuksesta kun ei saatu puolikiireellistä aikaa tarvittaviin lausuntoihin niin Kelaan että apuvälinelainaamoon, vastaus oli että kaikki Huhtikuun ajat oli varattu. Ja että Toukokuun kalenteria ei oltu avattu, eikä tiedetä koska se avataan. -Järjetön soittorumba, jotta jonottavat asiakkaat saisivat varattua kaipaamansa ajan, kuormittaa nyt turhan päin terveysasemien ajanvarauksia. Ja sananen päivystyksestä. Hallituksen tekemä Salon sairaalan yöpäivystyksen lakkautuspäätös tulee kostautumaan vielä myöhemmin Tyksille Turun päivystyksen päässä, Salon sairaalan päivystys ja sairaalaosastot ovat aivan ruuhkautuneita. Suomen ja suomalaisten ikääntyessä tilanne vain ja ainoastaan menee huonompaan päin. Toivon, ja näkisin, että tästä päätöksestä vielä tullaan perääntymään, mikäli tilanne muuttuu asian kanssa pakottavaksi. On kysyttävä, montako heitteillejättöä terveydenhuollon toimesta sitä ennen tulee tapahtumaan? Epäilen, että paperilla luku on kutakuinkin nolla, käytännön tasolla tilanne on huomattavasti suurempi, ainakin hoitoa tarvitsevien itsensä ja heidän läheistensä mielestä.

Videosisältö pätkiä tarkoitus tuoda eri Somekanaviin vielä lisää.

Nyt kuntosalille, omaan selkä jumppaan.

-AJ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti