torstai 29. marraskuuta 2012

Monelle kiitokset

Aluksi sanottava että viimeisen kuukauden aikana blogini on löytänyt yli 200 lukijaa, pitkälti Google haun kautta liittyen Syksyn LKV kokeeseen, olen myös jakanut blogin osoitetta yhteistietojeni ohessa kurssikavereilleni ja myös linkittänyt blogia Suomi24 Blogit palstalle, mutta parhaiten blogi on löytynyt Googletuksen ansiosta. En ole niin monen saataville Blogini olemassaolon tietoja jakanut ettenkö voisi uskoa että valtaosa on googlettanut LKV Koetta ja sen myötä löytänyt blogini, pakko myöntää että tämä lukijamäärä kuukauden sisään yllätti minut positiivisesti.

Suuri Kiitos Blogissani kävijöille =)

Pikku hiljaa alkaa ihmetyttämään että KED Tentin tuloksien tulo kestää näinkin kauan, siitä on nyt 20 päivää kun tentti pidettiin eikä Optiman tai postin kautta ole ilmestynyt mitään tietoa tentin tuloksista, itse toivoisin tentin tuloksia viimeistään ennen joulua ja joulurauhaa tentin tarkastajillekkin. =)

Itsellä jotenkin kurssien jälkeen on ollut tyhjä olo ja nyt odottelen kovinkin kokeiden tuloksia, ei kumminkaan liian tyhjäksi ole aikataulut jääneet, en päässyt 8.11. illalla Tattulan yksityistien kokoukseen mukaan auton korjaamolla olon vuoksi, tarkoitus silloin oli osallistua mutta se jäi väliin. Kuitenkin Tattulan yksityistielle pidettiin uusi tiekokous 21.11. Johon pääsin osallistumaan, kyseisellä illalla päätettiin uudesta yksikkölaskelmasta vanhan laskentamallin tilalle, sillä se perustui ikivanhoihin tietoihin 60-luvulta jolloin tie oli vielä Valtion piirissä. Itselläni siis 35€ vanhan mallin mukainen tiemaksu nousi reilu 90€. Nyt mainittava että... Itse havaitsin että Kiinteistölainsäädäntö -eripainos lakikirjassa on vain lyhennysote yksityistielaista, olisi hyvä ladata Finlexistä Laki Yksityisistä teistä ja VNA Yksityisistä teistä Niiden tuntemiseen olisi hyödyllistä välittäjän kannalta, koska esim. voi tulla tilanne että kiinteistö sijaitsee tiellä jossa on vanha yksikköjako käytössä ja sieltä myydään kiinteistö, sitten tuleekin uusi yksikköjako ja kiinteistön ostaja toimii esim. kuljetusyrittäjänä niin tiemaksu voi nousta useisiin satoihin euroihin. Tämä tulisi huomioida ja maanmittauslaitokselta tulisi pyytää ote yksityistierekisteristä, josta näkee yksityistien tietoja. Itse näken asian siten että välittäjän on selvitettävä asia koska ensinnäkin se kuuluu välittäjän selvitettäviin asioihin ja toiseksi, mahdollinen tuleva muutos voi olla isokin yllätys ja olla myös negatiivisena puolena syy olla ostamatta kiinteistöä. Itse näen asiaa näin että... Jos kerran asunto-osakeyhtiön yhtiövastikkeen määrä on ilmoitettu väärin ja sen suuruuden perusteella voi vaatia korvauksia, niin miksei sama toimisi myös yksityistien piirissä jos aiempi tiemaksu on muutamia kymppejä, mutta kuljetusyrittäjän ostettua kiinteistö yksityistien varrelta tiemaksu nouseekin lyhyen ajan sisään ilmoitetun esim. muutaman kympin jälkeen esim. lähemmäs tonniin, olisi tämän mahdollisuus syytä ottaa huomioon. Hyvä sivuosto on Suomen tieyhdistys, myös tiekunta.fi sivusto voinee auttaa asiaan perehtymisessä hieman mutta pidän aiemmin mainitsemaani parempana sivustona, sivustolla on myös maksullinen numero neuvontapuhelimeen yksityistieasioissa.

Eilen osallistuin Salon Osuuspankin ja Metsäkeskuksen Metsäkiinteistön myynti-iltaan. Minnamari Tuovisen esitelmä oli ehdottomasti parasta antia illalla, Välittäjän kannalta merkittävää uutta tietoa ei ollut, mutta konkreettisiä toimia joita on tehtävä on hankkia aina metsäsuunnitelma tai tila-arvio metsäkiinteistöjen metsän suhteen metsäkeskuksesta. OP:n Juha Suokon esitelmä oli lyhyt ja kysymyksiin painottuva, parhain info oli että metsähehtaarin arvo pyörii Varsinais-Suomen, Salon seudulla 4700-5200€ ja vaihteluväli voi olla jopa 2800€ suuntaan jos toiseen, myyntiajat on jotain kuukaudesta kahteen ja kysyntää on enemmän mitä tarjontaa. Myös kaupunkilaisten ja sijoittajien metsäomistusmäärät ovat kasvamaan päin. OP:n Ari Salonmaan osuus taas verotuksesta oli varmasti monelle maallikolle täyttä hepreaa, moniko ymmärtää hankintameno-olettamasta? Epäilisin ettei kovin moni ilman tarkempaa perehtymistä, esitelmä oli pitkälle sitä mitä kurssillakin, mutta ei riittävän maallisella tasolla, kiitos kuitenkin maininnasta että verottajalta voi hakea ennakkoratkaisua noin 300€ hintaan. Illan tarkoitus oli sukupolvenvaihdoksiin painottamista ja myös uudesta metsälaista josta on työryhmän esitys lähdössä eduskunnan arvioitavaksi ja mikäli se toteutuu niin muutokset ovat vapaampaan ja monikäyttöisempään, motivoivampaan ja kehittävään suuntaan. Tärkeimmistä päämääristä pidettäisiin edelleen kiinni ja uudistus tulisi 2014 alussa mikäli eduskunta hyväksyy uudistukset. Minnamari Tuovinen suositteli Matti Kiviniemen & Pirjo Havian kirjaa Perintömetsä. Myös Tuomo Lindholmin perintöverokirja ja lahjaverokirja sai suosituksen, mutta... Verottajalla on hyvää palvelua tänä päivänä ja verotoimistoon kannattaa mennä. Suositus on ettei verojen määrän kiertäminen ole tavoitteena sukupolvenvaihdoksessa ja että mieluiten metsätila luovutettaisiin yhden hallintaan eikä perheen koko sisaruskunnalle yhteisesti ettei tulisi riitoja ja kiistoja. Mikäli kiinnostusta ei ole niin suositus on myydä ja mikäli kiinnostusta on paljon niin suositus myydä yhdelle sisaruksista, sille joka huolehtii tilasta parhaiten ja jolla parhaimmat kokemukset metsänhoidosta. Mitä muuta mainittiin illan aikana oli Metso-ohjelma ja Pro-Agrian sivut, Metsäkeskeskus ja sitten metsänhoitoyhdistykset ja metsäpalveluyritykset. Lisäksi oli paljon puhetta uudesta Metsään.fi -sähköisestä palvelusta, itse näen etteikö olisi jopa joskus mahdollista että välittäjänkin toiminnassa tuo sivusto tulee metsäkiinteistöjen osalta johonkin rooliin, sillä siitä vaikuttaa kehkeytyvän varsin monipuolinen ja kattava palvelu, mielestäni jopa tulisi pyrkiä siihen että sivusto tehtäisiin niin kattavaksi että välittäjä voisi hyödyntää sivuston tarjoamia tietoja kohteen käyvän arvon määrittämisessä. Itse aion seura sivuston kehitystä ja itse toivoisin että myös että sivustosta tulisi myös välittäjän työväline apuna arvointiin.

Metsälaki kannattaa ladata ja tulostaa Finlexistä, hyvä yleistiedollisesti ja hyvä tietää mistä löytyy tietoa mikäli metsästä aiemmin kokematon henkilö hankkii metsää, yhteismetsät ym. vaihtoehdot on hyvä opetella ja itsekkin näen että perehtyminen maa- ja metsätalouden vaihtoehtoihin voisi olla suotavaa.

Finlexin verkkosivut ovat uudistuneet, uudistus näyttää aiempaa paremmalta ja sivut ovat minusta entistä selkeämmät, iso kiitos uudistuksesta, nyt itsekkin aloin saamaan sivustosta jotain irtikin.

Omista askareistani kerrottava että olen saanut jouluvalot laitetuksi ja samaten linnunruokintapaikat, odottelen jo kovin talven alkua ja että pääsisin jäälyhtyjen valmistuksen kimppuun =) On tässä hieman negatiivistakin, huono mieliala koska en käsitellyt yhtä asiaa läpi kun luin KED Tenttiin ja LKV Kokeeseen, vaan sysäsin sen syrjemmälle ja se pukkaa nyt päälle, harmittaa ja mietin ja murehdin paljon taas kaikkia asioita... Viime viikolla oli ohjelmaa riittämiin mutta tällä viikolla ollut tyhjempää ja aikaa tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon, APV-1 asioitakin olen miettinyt mutta harkitaan, harkitaan... Ja, historiaa tein, hankkisin osakkeita Kanada/USA suunalta, Agnico-Eagle Minesiä, ainoa vain että se ei onnistunut normi perus kauppana vaan sijoitusneuvojan oli soitettava meklarille ja kauppa tehtiin puhelintoimeksiantona, eilen tuli kirje jossa oli ostolaskelma, lisäksi verkkopankissakin tuo osake näkyy... Agnicostahan olen jo aiemminkin kirjoittanut blogissani ja Invest blogissani...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti