sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Läheltä piti...

Aluksi pahoittelut myöhästyneestä hyvän ja rauhallisen joulun toivotuksesta, sekä siitä että blogipostaus on viipyillyt tapahtumarikkaan loppukuun vuoksi.

Nyt kun vuoden 2013 viime päivät ovat käsillä ovat monet tehneet jo katsausta Facebookissa vuotensa sisältöön... Itsellä se on tekemättä, mutta positiivisia asioita on päällimmäisenä jäänyt mieleen... Tosin negatiivisiakin löytyy, mutta niitä ei ole mukava muistella. Useat putki- ja autoremontit kuuluvat tähän kastiin, joista lisämakua onkin jo välittömästi tulossa... Odottelen näille välipäiville putkiremontista kilpailevaa tarjousta edellisen rinnalle, sillä saamani tarjous oli mielestäni hieman yli-hintainen... Toisaalta tiedän jo muitakin kulueriä, näitä on mm. autoremontti jonka tarve yllätti juuri päivä sitten. Liian kostea sää ja aiemman remontin korjaamon rikkoma sisälokari/suoja moottoriin on aiheuttanut sen että rengas on päässyt roiskimaan vettä konetilan puolelle ja jossain sähköjärjestelmässä on oikosulku, joka todennäköisimminkin purkaa akun varauksen... Eikä laturikaan lataa akkua, joten laturin hiiletkin ehkä uusittava, samoin ilmansuodatin ym.... Pikkaisen alkoi ärsyttämään tällainenkin kuluerä, mutta eip mahda mitään. Myöskin uusi tietokone olisi välttämätöntä hankkia... No, nytten toiveekkaana odotan vko. 2:ta jolloin aikaisintaan tulee LKV-kokeen tulokset... Mikäli koe menee läpi niin saman tien suuntaan hankkimaan uuden tietokoneen ja auton vaihtokin saattaa olla ajankohtainen, etenkin jos autoremontin kustannukset tuntuvat paisuvan järjettömiin mittoihin... Kaikenlaista negatiivista siis taloudellisessa mielessä pyörinyt ilmassa, mutta onhan nuo olleet odotettavissa...
 
Joulua tuli vietettyä, tyttöystävän vanhempien luona aattona ja lahjojakin tuli... mm. uutta sääpäiväkirjaa, kilo tolkulla suklaata, niksikirjaa, lahjakorttia... Kaikkea jolla käyttöä varmasti on. Suklaa tosin aiheuttanee pientä pahoinvointia Tammikuun puolelle siirryttäessä, sitä tosiaan yliroimasti tullut joten ensi jouluun saa mennä seuraavan suklaalevyn hankinta.... Kumminkin, Jouluaattoon liittyi itsellä läheltä piti-tilanne. Tultiin Salosta 52-tietä pitkin Someron suuntaan kunnes Kaivolan risteystä ennen huomasin että sieltä tulee vastaan hieman oudompi ajoneuvo, pitkät valot päällä, mitä pidin outona kun liittymässä on katuvalot... No, ajattelin että sieltä tulee vastaan joku joka on unohtanut valot päälle, mutta kun pääsin paremmin sen pienen mäennnyppylän päälle huomasin että kyseinen auto ajoi samaa kaistaa vastaan minua, mitä minä ajoin... Ei ollut kuin sekunteja aikaa päättää että jarrutanko ja ohjaan autoni oikealle ojaan/ valaisinpylväitä päin välttääkseni nokkakolarin vai väistänkö vastaantulevan kaistan kautta, jolloin riskinä on se että vastaan tuleva väistää minua sille kaistalle ja tulee jälleen nokkakolari... Päätin että turvallisempi olisi ajaa ojaan, mutta onneksi juuri ajoissa vastaan tullut auto väisti omalle kaistalleen. Koska en tiennyt oliko vastaantullut auto juoppokuski tai itsemurha-yrittäjä, ilmoitin siitä hätäkeskukseen. En pitkistä valoista johtuen pystynyt kertomaan rekisterinumeroa tai auton mallia, muuta kuin että pieni, vaalea auto joka tuli lujaa vastaan... Muutenkin Jouluaattona oli paljon rattijuoppoja ja epävakaasti eteneviä ajoneuvoja liikenteessä... Aiemmin samalla päivällä heittelevästi kulkenut auto kiilasi suoraan eteeni, sellainen pieni citroen... Onneksi liikennevaloissa sain kaistan vaihdon myötä ohitettua kyseisen auton... Kumminkin, todettava että myös viranomaiset olivat huomanneet poikkeuksellisen paljon rattijuoppoja ja huumekuskeja liikenteessä... Todettava että edellämainitut saa itseni kyllä ärtymään/vihastumaan, mutta myös se suututtaa että nykyisin tupakointi on paljon kritisoidumpaa mitä alkoholin käyttö, koska se on haitallista terveydelle... Väittäisin että tupakointi aiheuttaa silti vähemmän onnettomuuksia mitä alkoholi tai huumausaineet, joten tästä vinkkelistä katsoessani se on kumminkin pienempi paha... Mutta, tämä on vain oma näkökantani... Näköjään vaan tupakka-vero on helpompi perustella terveydellisin perustein ja oheishaitta-vaikutuksin toisin mitä alkoholi... Kumminkin, viime kädessä kaikki lähtee liikkeelle väliinpitämättömyydestä... Kumminkin, viranomaiset sakottaa nykyisin pienetkin ylinopeudet jos tilaisuus heillä siihen on, ja mielestäni se on taas ylireagointia, koska eniten vaaratilanteita aiheuttaa esim. hitaasti jurruttavien mopoautojen ohittamiset isoilla teillä (ja niitä on ruuhka-aikoina jatkuvasti kun mopoautoilijat keräävät jonoja peräänsä) sekä muutkin vaaralliset ohitukset ja toiseksi sitten on huono ajokeli, jolloin jokaisen pitäisi ymmärtää liikkua teillä rauhallisemmin...
 
Joulun alla puheenaiheena on ollut yhteisvastuullisuus... Lehdestä luin Seija-myräkän yhteydessä ettei ohiajaneet autoilijat pysähtyneet auttamaan autoilijaa, jonka auto oli jäänyt kaatuneiden puiden alle... Yleistä, sanon minä, sillä valtaosa tekee näin... Ymmärrän kyllä tämän niiden autoilijoiden osalta joilla ei ole mahdollisuutta tai kykyä auttaa, mutta niiden osalta, jotka kykenevät, on kyseessä väliinpitämättömyydestä. Itsekkin törmäsin ilmiöön kun pysähdyin lun alla tarjoamaan apua pyörähtäneelle BMW-merkkiselle autolle, jonka ojaan ajon satuimme todistamaan kun ajoimme peräkärryllisen tavaraa kierrätyskeskukselle. Itsellänikin oli vaikeuksia saada auto pysähtymään, tie oli peili-liukas huolimatta siitä, että sää oli valtaosin päivää plussan puolella. BMW:lläkään ei vauhtia ennen pyörähdystään ollut kuin jotain 30-40 km/h, alle rajoituksen, mutta mikäli alla oli kitkarenkaat niin suistuminen tapahtuikin varmasti herkemmin... Sen sijaan perässä tullut autoilija ohitti meidät mahdollisimman vilkkaasti, reippaalla nopeudella, huolimatta siitä että huomasi että minulla oli peräkärry kiinni ja siitä huolimatta pysähdyin auttamaan, vaikken juuri mitään olisikaan sillä kuormalla pystynyt enempiä auttamaan/hinaamaan kyseista BMW:tä ylös ojasta. Kuskilla ei kumminkaan ollut hätää, hieman niskaansa valitteli, mutta puhelimen etsinnän ja hinausauton soittamisen myötä voimme jatkaa matkaa... Lisäksi annettava kiitoksia pakettiautoilijalle joka myöskin pysähtyi tarjoamaan apua, kun jo oltiin saatu järjestettyä hinausta paikalle... Toivon mukaan autolle ei paljoa mitään tapahtunut. Väliinpitämättömyyteen törmää kyllä myös kaupoissa, joulukaupan aikana yksikään ei auttanut poimimaan kassalla kolikoitaan pudottaneen iäkkäämmän naisen rahoja hänelle ylös, paitsi sitten minä... Jotkut olisi varmasti keränneet kolikot parempiin taskuihin, ihmiseltä jolla mahdollisesti muutenkin on pieni eläke/ pienet tulot... Itse sain nyt autooni hinausapua ystävälliseltä naapurilta, jolta ostin joulukuusetkin Jouluksi... Sain neuvoja että moottori pitää käyttää mahdollisimman kuumaksi pienillä vaihteilla että sähköjohdot kuivavat... Sen sijaan en tiennyt ettei akku lataa sitä ja jäinkin tien reunalle, omalle tiehaaralle... Soitin naapurille että jos hän ehtisi hinaamaan traktorilla minut pihalle, sen sijaan sain häneltä apua että hinattiin Volvo käyntiin. Ensiksi yritettiin startata auto (joka ei käynnistynyt) ja jätettiin avain starttaus-asentoon, sitten vaihde 2-3 vaihteelle... Itse käytin 3:sta. Kytkin pohjaan ja alettiin hinata, kun vauhtia oli tarpeeksi päästettiin kytkin että moottori alkoi pyörittää, ja auto käynnistyi... Sama onnistuu työntämällä, tai mäkilähdöllä, työntämällä mm. yritettiin tätä LKV-kokeessa kun koe-kaverin auto oikutteli emmekä saaneet sitä käymään... Tuolloin itsellä ei ollut omakohtaista kokemusta tuosta tavasta, mutta nyt sekin sitten on hallinnassa... Kumminkin, heti kun jalan otti kaasulta pois niin Volvo sammui, sillä bensapumppu ei jaksanut pumpata polttoainetta moottoriin... Otettiin siis uusiksi yritystä, ja loppujen lopuksi Volvo saatiin talliin. Kiitin ystävällisestä avusta ja sanoin että maksan kyllä, mutta naapuri ei vaivannäöstään veloittanut yhtään mitään... Vielä sen lisäksi naapuri tarjosi käynnistysapua maanantaille jos saisin auton aamulla korjaamolle, jossa katsoisivat sähköt siitä kuntoon... Pakko todeta, että harvalla näin hyvää naapuria löytyy!! Täytyypä katsoa, mutta varmasti ensin pihaltani yritän mäkilähtöä jos vaikka saisin Volvon käymään... En raaskisi vaivata naapuria lisää asian tiimoilta. Tulee kylläkin mielenkiintoinen ajomatka korjaamolle kun ei saa jalkaa ottaa pois kaasulta.. Akun lataaminen ennakolta kotona voisi auttaa ehkä asiaa...
 
Hyvää vuodenvaihdetta ja alkavaa vuotta 2014!
-AJ

3 kommenttia:

  1. Autoremontit ovat kyllä ikäviä. Usein kun ovat melko hintaviakin. Meillä oli lähellä, ettei pitänyt hankkia apukäynnistystä autolle pari päivää sitten. Kuitenkin yhtäkkiä käynnistyi. Täytyy kuitenkin ehkä viedä se tarkistettavaksi, ettei sitten tule ongelmia tien päällä. https://www.hinausjariantero.fi/palvelut/apuvirta

    VastaaPoista
  2. Onneksi ei pahemmin käynyt. Meidän tuttava ajoi ojaan autollaan, mutta naapuri onnistui hänet ja auton auttamaan ylös. Ei tarvittu hinauspalvelua. Joulun aikaan monella on kiire, ja niitä hutilointeja voi liikenteessä sattua. Hienoa että pysähdyit auttamaan.

    VastaaPoista
  3. Onneksi suurempaa vahinkoa ei käynyt. Meillä oli myös lähellä, ettei tullut pientä onnettomuutta. Oli todella liukas tie, ja auto lähti luistoon. Ei ollut tarve auton ylösvedolle ojasta, mutta kyllä se säikäytti.

    VastaaPoista