tiistai 14. helmikuuta 2017

Salo kaipaa Tulokkaita

Hieman huonohkosti laadittu otsikko, mutta menkööt tällä kertaa.
7.2 kirjoitin mm. uudesta ranta-asemakaavasta blogissani. Miete pari siihen oheen lisää on varmasti paikallaan, jos asiaa ajatellaan laajemmalla skaalalla mietittynä. Muurlan moottoritieliittymän ja kylätaajaman, läheisen Pöytiön kylän alueen seutu yhdessä Pernjärven ympäristön kanssa voisi hyvällä kaavoituksella muodostaa mm. yritysalueen, joka olisi asukkaalle helppo sijoittumispaikka. Alueelle on hyviä mahdollisuuksia mm. yritystoimintaan monipuolisen maaston ja hyvien tieyhteyksien ansiosta, alueella on paljon ympärivuotista asutusta ja nyt on tulossa myös vapaa-ajan mökkeilyyn lisää mahdollisuuksia. Em. seikat olisi jokainen yritysaluetta puoltavia seikkoja, jotka voisi jopa toimia vetovoimaisina tekijöinä yrityksen sijoittumiseen sekä uusien asukkaiden ja yrittäjien saamiselle Salon alueelle. On asialla toki kääntöpuolensa, kaikki ei halua että työ ja vapaa-aika ovat pienen etäisyyden säteellä. Tosin osa yrittäjähenkisistä ovat toista mieltä, sen firman on pyörittävä myös lomallakin. Alueella on mökkien kannalta jo olemassa riittävä tiestö, jota tosin pitää kehittää että olemassaolevien mökkien, että uusien tulevien kannalta paremmaksi. Voinee katsoa, että uuden tuliterän mökin rakentava omaa voisi olla potentiaalinen keskittämään elämäänsä enemmänkin Saloon kuin vain mökkeily-mielessä, miksei omakotitalon taikka ympärivuotisen asumisen näkökulmassa, miksei toki yrittäjänäkin... Tältä kannalta kannattaa pohtia 110-tie, 1-tie eli Moottoritie, Romsilantie - Kalkkilantie -Pernjärvi aluetta. Oikeastaan potentiaalista mökkiseutua Salossa on itse asiassa erittäin paljon: Varvojärvi- Ylisjärvi - Kiskon Kirkkojärvi - Suomusjärven Varesjärven alueelle sijoittuu lukuisia järviä ja vesistöjä, voisi sanoa alueen olevan mökkeilyyn potentiaalisinta Järvi-Saloa. Salossa olisi siis muutakin vetovoimaista kehitettävää mökkialuetta kuin vain Teijo- Särkisalo - Angelniemi jne. Salon jokien lasku-merialueet.
 
Tänä päivänä uuden mökin rakentajalle ei kelpaa juuri hirveästi huonompi elintaso mitä heillä on vakituisessa, ympärivuotisessa asunnossaan. Tähän on myös kaavoituksella vastattava. Alue on myös potentiaalisemmin hyödynnettävissä verrattuna Piihovin ympäristön moottoritieliittymään, sillä Uskelanjoen rannat ovat valtakunnallisesti merkittävää maisema-aluetta, mikä asettaa rajoituksia myös mm. yritystoimintaan ja yrittäjien rakennushankkeisiin. Myös paalutustarve alueelle olisi suurempaa, etenkin kt 52 itäpuolelle savipohjan vuoksi, mikä nostaa rakentamiskuluja ja sitä kautta voi laskea alueen rakentamisintoa. Tämän valossa myös Tie 110:ltä Kt 52:lle loppu ohikulkutien osa lienee tarpeetonta toteuttaa, huomioiden Mahlakankareen ja Palomäen alueiden välissä olevat useat kävely- ja pyörätiet sekä 110:n alittavan Mahlakankareenkadun alikulkujen toteuttamisen myös jatkossakin. Saatava hyöty matkaan nähden olisi loppujen lopuksi suht pieni. KT. 52 Piihovilta Saloon länsipuoli = Isokylä - Salaisten moottoritien ylikulku - Halikon moottoritieliittymä on kaavoituksellisesti ok aluetta, tosin yrittäjyyttä katsottuna parhain alue on taas mm. Halikon liittymän alue, sillä sieltä on lyhyt matka mm. Halikosta että Märynummelta. Tältä pohjalta Halikon moottoritieliittymän seutu on kehityksellisesti lähempänä potentiaalisia työntekijöitä, siellä on huoltoasema ja yhteydet muihinkin palveluihin että Turkuun sekä Salon keskustaan helposti ja nopeasti saavutettavissa, puoltaa suuresti verrattuna Piihovin ympäristöön joka sijainniltaan on kumminkin piirun verran syrjäisemmässä sijainnissa. Idässä on taas mm. Metsäjaanun alue, jolla on ok sijainti Helsinkiin nähden, tosin se on hieman "Syrjässä" Moottoritieltä mikä on harmillinen juttu. Tupurilaisten kannalta katsottuna työpaikka-alueena se on silti erinomainen, tulevan Tupurin tien kautta kuljettuna etenkin sekä Pahkavuoren ja Enolan alueelta katsottuna.
 
Keskustassa Saloa on tärkeä toki kehittää myös, vetovoimaisuus ja käytännöllisyys liikkumisessa edellä. Taannoin Marraskuussa hämmästelin blogissa Hämeentien korotetun suojatie-hanketta. Ja edelleenkin ihmettelen, onhan kyse sentään merkittävästä pääväylästä. Näitä pääväyliä Hämeentie-Annankadun lisäksi on mm. Mariankatu, Perniöntie, Kirkkokatu-Helsingintie ja Salonkatu. Itse näkisin mielelläni Hämeentien samantyyppisenä väylänä mitä mm. Salonkatu on, siihen ei tosin päästäisi ellei katuja yksikaistaistettaisi Annankadulle saakka. Torin alueella Horninkatu olisi tärkeä kehitettävä katu. Kadulla voisi harkita toteuttaa jotain aivan uutta: 2 kaistainen katu toteutettuna siten, että toisella kaistalla on vinoparkkeja molemmin puolin kaistaa. Tämä lisäisi parkkipaikkoja, sillä Horninkadulla on toripäivinä parkkipaikat ympyräparkista huolimatta suht tiukassa, kävijöitä Torin alueella riittää. Samalla tulisi kiinnittää huomiota mm. Helsingintien paikkurien asemapaikkojen ympäristön siisteyteen, siellä olisi parantamisen varaa siinä jonkin verran, kun paikkurit voivat palvella myös ulkopaikkakuntalaisia... Ei anneta epäsiistiä kuvaa Salosta ulospäin ulkopaikkakuntalaisille vain sen vuoksi, ettei pääkadun ympäristö ole uusinta uutta, on pidettävä paikat siistinä. Puistomaisuutta torin ympäristössä olisi syytä lisätä ja ylläpitää ja kehittää muuallakin Salossa, musta asfalttipinta ja valotolpat ei välttämättä ole sitä "viihtyisää".. Vilhonkadun ratkaisuista taas edelleenkin olen samaa mieltä mitä viime marraskuussakin http://aj-s-blog.blogspot.fi/2016/11/korotettu-suojatie-kaavailtu-salon.html Kylläkin vielä sillä täsmennyksellä, että Turuntien puoleinen osa Länsirantaa voisi olla yksisuuntaisesti liikennöitävänä parkkipaikka-alueena toimia käytännöllisimmin alueella.
 
Kaikessa Salon kaavoitustoiminnassa tulisi huomioida, miten Salo näyttäytyy ulkokuntalaisen silmin, onko tämä kiinnostava ja vetovoimainen paikka. Se on tärkeää mm. Matkailun, että yritystoiminnan saamisessa Saloon, pelkkä Osaamiskeskus ei sitä tee, ellei sitä edistetä kaikin mahdollisin tavoin. Muuten hanke ei tuota muuta juuri kuin tappiota. Se vaatii julkikuvan kirkastamista ihmisten silmissä, kaupungin ilmeeseen parempaa siisteyttä, avoimuutta, oikeasti toimivaa tiedoitusta ja markkinointia, yhteistyötä ja yhteistä tahtotilaa. Matkailu, mökkeily, asuminen ja yritystoiminta on ne vetovoimatekijät jotka tulevat Saloa kehittämään ja viemään eteenpäin, sujuvuus ja käytännöllisyys etupainotteisena. Asioiden on rullattava, siitä tuleva positiivinen uutisvirta Salon puskaradioon on hyvää kehitystä, mutta, ne negatiiviset uutiset taas kertoo että kehitettävää yhä on.
 
-AJ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti