Alueelle muodostuu Korvanmetsä -niminen rantakaava-alue. Alueen kupeessa sijaitsee mm. seurakunnan kesäkoti Juvankoski. Yllä olevassa Salon Sanomien uutisessa on mm. karttaa sijaintialueesta. Itse kävin vilkaisemassa mm. Salon Karttapalvelua, josta poimin seuraavan kartan:
Lisäksi kävin Paikkatietoikkunan Karttapalvelussa, josta saa mm. olemassaolevien kiinteistöjen rajat avoimena datana käyttöön. Kartat osoittaa että alueella on paljon kiinteistöjä mutta vähän kaavoitusta, ja sekin hajanaisesti.
Omasta mielestäni ajatus että alue on tarkoituksenmukaista kaavoittaa, on erittäin hyvä ja tarkoituksenmukainen. Todettava myös on, ettei kaikki alueet sovellu Pernjärven alueella, joten tämänkin puolesta kaavoitus olisi toivottavaa tehdä koko alueelle. Alueella tulee myös huomioida jokamiehenoikeuksia hyödyntävät ihmiset (Alueella joitain ok hyviä kalapaikkoja, tiedän kun itsekkin olen kesäisin kalassa käynyt). Ja erittäin tarpeellinen, se on sijainniltaan loistava ja vahvistaa Salon asemaa mökkipaikkakuntana, moottoritien läheisyys tuo helposti markkinoitavat tontit loistavasti tavoitettaviksi. Herää myös kysymys kaavoitustarpeesta aikanaan. Pöytiön alueelle, alueella mm. Kurjen marjatila ja olisi luontevaa kehitystä tukea ympärivuotisen asumisen edistämistä myös sillä alueella. Kaavoituksen merkitys myös tällä alueella voisi korostua ja samalla edistää mm. Kesäasukkaiden rakentamista ja Saloon sijoittumista jopa merkittävissä määrin.
-AJ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti