Viimeisiä vaalipäiviä viedään, ja nyt vaaliviikkoa ollaan vietetty hyvässä säässä.
Ensiksi, alkuviikko oli vähän laiskempi, maanantaina hengähdystauko ja tiistaina Hammaslääkäri... Keskiviikkona T:ku ja illalla vaalileivontaa kentälle sekä viimeisiä mainosten jakoja. Näitä on tullut jaettua se 2500 postilaatikkoa (suurin piirtein) ja pyrkimys on ollut jättää mainoskielto laatikot rauhaan, toki yksittäisiä virheitä on saattanut sattua, osin johtuen siitäkin että se mainoskielto on ollut siellä postilaatikon sisällä jolloin lappu on jo ollut tippumassa sinne laatikkoon... -Niissä laatikoissa siis parantamisen varaa mainoskiellon ilmoittamisessa, ainakin omasta mielestäni.
Mielestäni nyt vaaleissa ei ole ensisijaisesti kyse vain ja ainoastaan Sote:sta, vaan, nyt valitaan valtuustoon sellaiset kyvykkäät päättäjät päättämään asioista, jotka ovat oman alansa asiantuntijoita ja osaavat rakentaa kestävää kehitystä kaupungin hyväksi pitkäjänteisellä otteella. Osaavat asiantuntevat päättäjät tuntevat kuntansa eri osa-alueiden erityispiirteet hyvin tai riittävästi, ja osaavat tuoda uutta ja tuoretta ilmettä kaupungin elinvoimaisuuden kehittämiseen. Vahvat osaavat kuntapäättäjät pitävät huolen, ettei Salon kaupungin päätöksenteko ulkoistu mm. Turkuun, sillä vain vahva paikallinen päätös-osaaminen on tae siitä, että Salossa on turvatut palvelut ja elinvoimainen talous tulevaisuudessakin. Meidän on pidettävä huolta siitä, että lapsiperheillä, ikäihmisillä sekä päivähoidossa- ja kouluissa käyvillä lapsilla ja nuorilla on riittävä ja laadukas kasvatus, laadukkaat homeettomat ja hyvällä sisäilmalla olevat riittävät tilat, sekä kaupungin osaavalla henkilöstollä on ajantasainen tietotaito -osaaminen päivittäisen työnsä tueksi. Vaalien merkitys on nimenomaan henkilöissä, ei yksin puolueessa. Puolueen tulee puhaltaa yhteen hiileen kuntalaisten parhaaksi ja pyrkiä edistämään parhaan mukaan kunnan tulevaisuutta niin valtakunnallisella, maakunnallisella tasolla että EU:ssa, mistä Salokin on mm. ÄRM tukea saanut Nokian/ Microsoftin lakkautettuaan täältä tuotannon. Hyvät, osaavat päätöksentekijät täydentävät toinen toisiaan ja hyviä yhteyksiä omaava puoluekenttä saa äänen kuulumiin pitkälle EU:hun asti.
-AJ, Kuntavaaliehdokas Salo, Keskusta nro. 77, LKV Kiinteistönvälittäjä.
Tavataan vaalikentillä vielä tänään Perjantaina että Huomenna lauantaina, ja Kaikki Uurnille Sunnuntaina!!!
http://www.huolenpitoa.fi/Suomeksi/Kuntavaalit-17/Ehdokkaat/Salo/Jarvinen-Ari/645894
https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2017/salo/ehdokkaat/15480?emp=rt-1.rs-h2N0yS%252F%252BPaf%252F%252BX7%252BXg%253D%253D.po-.pk-.pe-.pen-.pr-.pg-.pp-.pd-.ps-.pp1-.pp2-.pn-ari+J%C3%A4rvinen.psr-.psx-&ap=1#!
https://www.youtube.com/watch?v=szufn-9lRo4&t=22s
http://www.huolenpitoa.fi/Suomeksi/Kuntavaalit-17/Ehdokkaat/Salo/Jarvinen-Ari/645894
https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2017/salo/ehdokkaat/15480?emp=rt-1.rs-h2N0yS%252F%252BPaf%252F%252BX7%252BXg%253D%253D.po-.pk-.pe-.pen-.pr-.pg-.pp-.pd-.ps-.pp1-.pp2-.pn-ari+J%C3%A4rvinen.psr-.psx-&ap=1#!
https://www.youtube.com/watch?v=szufn-9lRo4&t=22s
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti