tiistai 26. syyskuuta 2017

Syyskiireitä ollut

Syyskuun alkupäiville asti oltiin mustikkametsässä ja pieni "loma" tuli pidettyä, jokseenkin siirryttiin siivoiluun ja järjestelyyn... Puuhaa on riittänyt joka päivälle enemmän kuin tarpeeksi. Hieman puolukkaa koitettiin myös poimia, mutta ovat tänä vuonna suht pieniä ja paikka paikoin... Ei ole minun mieleinen marja. Myös yksi hirvikärpänen löysi tien hiuksiin... Sieniretkikin tehtiin syyskuussa, vaikkei omaan käyttöön sienet menneetkään.
 
19.9 Turun Sanomat uutisoi, että Raision kaupunki haluaisi E18 Turun kehätien/ Ohikulkutien nelikaistaistamisen maakuntaohjelman kärkihankkeeksi. Käsittääkseni näihin kärkihankkeisiin luettiin pääasiassa Tunnin juna. Omasta mielestäni hanketta voi puoltaa toki kärkihankkeeksikin, sillä kun on positiivisia vaikutuksia varmasti tänne Saloonkin asti, mm. työmatkaliikenne Uudenkaupungin autotehtaalle voi taittua myös omalla autolla taikka linja-autoin... Myös turvallisuustekijät paranisi, liikennemäärät tuskin tulevat tunnin junasta huolimatta laskemaan. Perusteita hankkeelle mielestäni näin ollen olisi riittävästi. Kaikki eivät kulje junin taikka omin autoinkaan, vaihtoehtoja on oltava myös julkisilla liikkumiseksi tulevaisuudessa runsaammin kun liikenteen päästöjä pyritään saada karsituksi. Näin ollen pikemminkin pitää kehittää joukkoliikennettä tarvetta vastaavaksi mm. tarjonnan että kaavoituksen kautta. Raidehanke on ymmärrettävästi kärkihanke, mutta raiteiden kattama verkko asemineen on kumminkin huomattavasti maantieverkkoa suppeampi, joten luonnollisesti linja-autoliikennöinnille pitää ylläpitää edellytyksiä mm. kodin että työssäkäynnin ja opiskelupaikan välisessä kulkemisessa. Tässä näin ollen ollaan Salossa jäljessä, suunta on mm. paikallisliikenteen osalta ollut pikemminkin laskeva. Reitit ei mielestäni vastaa mitä kysyntä edellyttäisi. On harmillista, ettei Salon paikallisliikenne kerää hirmuisesti matkustajia, ja että Salossa se oma auto on jokaiselle ensisijainen kulkuneuvo. Se on vähän pakko: Joukkoliikenne on Salossa suht minimaalista. Pienin muutoksin voisi saada jo uudistuksia aikaan: Esimerkiksi Piihovin moottoritieliittymään tulisi saada paikallisliikennettä. Piihovilla on monen linja-auton vaihtopysäkki, mm. Onnibus, Pohjolan liikenne että myös Vainion liikenne kuulkee Piihovilta että Helsinkiin että Turkuun. Mutta: Salon keskustasta ei ole bussiyhteyttä näitä vaihtoja varten mm. Paikallisliikenteellä, mikä on suuri puute. Tältä osin uudistus olisi toivottavaa.
 
Salossa halutaan uuden ohikulkutien loppuvaihe toteutukseen mm. Vanhalta ykköstieltä Kt 52:lle vanhan linjauksen mukaisesti. Mielestäni vain Kt 52:lle tien tekeminen ei välttämättä vastaa tarkoitusta, mutta jos ajatellaan pitkällä aikavälillä, Salon pohjoispuolelle moottoritielle päin voisi rakentua ajan mittaan asuinaluetta, jonka voisi periaatteessa liittää osaksi ohikulkutietä. Jos tiehanke vietäisiin aina Salaistentielle saakka, ja välillä keskusteluissa ollut Salaisten moottoritieliittymä joskus toteutuisi, uskoisin että ohikulkutie vastaisi enemmän tuolloin tavoitteitaan kuin että se tuotaisiin vain Kt 52:lle saakka. Tulevaisuudessakin uusia asuntoja tarvitaan ja se sijainti, sijainti, ja sijainti korostuu entistä enemmän. Ohikulkutien toteutus Salaisten liittymän kera toisi mukaan sijainnin ohella että Elmerannantien kautta suurimman osan Halikon kirkonkylästä että lyhentäisi Tupurilaisten työmatkaa mm. Turkuun päin. Tarvitaan pitkän linjan visoita joilla kehitetään tulevaisuuden Saloa, sillä pendelöinnin Pääkaupunkiseudulle, Turkuun että muualle maakunnan alueelle on korostumassa tulevaisuudessa entistä enemmän. Tämä heijastuu mm. asumiseen ja etenkin liikennöintiin. Salo täytyy nähdä palana isoa kokonaisuutta, ja jotta kysyntää on, on oltava myöskin tarjottavaa. Muutoin kilvassa jää heikoille jäille.
 
-AJ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti