Eipä moitittavaa,
Meinaan asteissa. Ollut hienot säät, tällaista kesällä kuuluu ollakin, onneksi nyt on hieman viileämpää. Varjopuoliakin tällä hellesäällä tosin on ollut: Ikäihmiset ovat kärsineet kuumuudesta, nelijalkaisilla pörröisillä ystävillä on ollut tukalaa, ampiaisia ja paarmoja ollut törkeästi! Etenkin ampiaisten olen huomannut etsivän vettä ja ruokaa, ja niiden äkäisyys on suoraan seurausta kuivasta helleputkesta. Paarmoja taas on saanut lätkiä parhaimmillaan toistakymmentä otollisimpana hetkenä, tosin nyt viime päivinä niitä ei ole ollut hirmu montaa enää... -Hellekkö verottanut niitäkin? Eipä ole linnut myös käyneet tyhjentämässä viinimarja-puskia. -Ovat kait lentäneet metsien suojiin hellettä pakoon, aika vähän ylipäätänsä on näkynyt lintuja pihapiirissä. Eipä oravaakaan ole viime päivinä näkynyt. On vaan näkynyt aurinko. Ollaan luettu kuivuudesta ja kuultu metsäpaloista. Onpa helle näkynyt viljelijöiden kasvustoissakin, mutta myös kotipuutarhassa. Vettä on saanut antaa kasveille, ja jollei ole kastellut se näkyy kasvista. Keväällä taimetetut perunat istutettiin Toukokuussa otollisimpaan aikaan, se näkyy, sillä satoa varren alta on tullut hyvin ja hyväkokoista. Hieman myöhemmin toukokuussa istutetut perunat eivät edes kunnolla ole kukkineet, ja kärsivät kuivuudesta. Muutamat yksittäiset sateet varmasti kyllä helpotti tilannetta. Onpa myös mustikka metsissä kärsinyt, tosin ei näillä 30-C liki luvuilla ole tervettä pitkään metsässä niitä harvalukuisia marjoja pois rämpiäkkään… -Metsän eläimet varmasti hyötyvät niistä kaikista eniten näillä asteilla.
Olen pitänyt sääpäiväkirjaa vuodesta 2006 likipitäen päivittäin, yksittäin sitä ennenkin jo vuodelta 2003. -Tuohon on hyvä merkitä kuukausittain Fortum Valpas -palvelusta kulutetut kilowatit niin kelejä pystyy katsomaan sähkönkulutuksen vertailupohjana. Yhden huomion olen säiden osalta tehnyt: Salon seudulla muuhun Suomeen nähden vallitsee herkemmin se säätyyppi, joka on seudulle sattunut alkaa ottaa jalansijaa. Nytkin hellejakson ajalle on luvattu ukkos- ja sadekuuroja, mutta eipä niitä juuri täällä ole ollut. Sadetutkaa katsottuna usein tänä vuonna tutka vaan näyttää, että kuurosateet kiertää Paimio - Forssa linjan pohjoispuolelta. Sateita on aika paljon odoteltu, ja jos vettä on tullut on satanut suht vähän. Vaikka joissain Varsinais-Suomen kunnissa vedenkäyttöä on suositeltu vähennettävän, on Salossa pohjavettä ollut kiitettävästi. Tosin, satoihan viime kesällä ja syksyllä jatkuvasti... -Pihakaivoa olen moneen otteeseen kesällä pumpannut tyhjäksi uima-altaaseen... 7000 litraa kun siihen tullut laskettua, ja täydentelyt sitten siihen vielä päälle. Kesällä on se ollut ahkerasti käytössä, kun on etsitty viileyttä helteeseen...
Kesä on ollut kiireinen, tekemistä on riittänyt: Alkukesällä oli kasvihuone-projekti, uima-altaalle aita ja itse altaan laitto (vaihdettiin tosiaan suurempaan), samalla etupihan siistintä (jäänyt kesken, oli tarkoitus viedä laatat altaalle asti), muutama muutto urakka, kaatis-keikka ja kaappi-projekti... -Lisäksi pikku varasto projekti, josta ollaankin valmistumisen myötä siirrytty keittiöremonttiin, joka siis parhaillaan työn alla. -Vielä pitäisi kaatis-kuorma kerätä ja pitäisi myös polttopuuvaraston lattiaa uusia sekä ensi talven polttopuut rahdata varastoon... Onneksi vasta alku syksy on edessä. Mustikoita ei näillä helteillä tullut alettua poimimaan, niitä nämä hellekelit ovat verottaneet rankasti.
On helteet harmittaneet ja tuoneet ylimääräistä päänvaivaa itsellekkin: Pakastin otti ja lämpeni sisältään vaikka huristelikin kylmentääkseen liki ympäri vuorokausien. Tämä vielä selvittelyssä, sillä laitteella on takuu, ettei sen puoleen harmita itse laitteen osalta tilanne, mutta pakastimen sisältö taas toi murhetta... -Kumminkaan vakuutuksen omavastuuosuus ei sisällön osalta täyty, joten täytys ostaa pikku pakastin että sai pelastettua sisällön... Ylimääräistä kulua tästä siis tuli, mut ei mahda mitään, täytyy kilpailuttaa pankit & vakuutusyhtiöt ja sitä hautta syksyllä lähteä hakemaan tuo tappio takaisin!
Hyviä asioita helle on tuonut esiin myöskin: mm. Pelastuslaitoksen rooli ja tärkeys on korostunut, metsäpalojen myötä eritoten VPK:den rooli on Suomessa merkittävässä asemassa, ja tätä sen tulisi olla myös jatkossakin. Kuluva kesä on näyttänyt, että em. taso on hyvällä tolalla. Myös muutamat jäähallit on paikoin avanneet ovensa viilennystä etsiville ihmisille, ainoa miinus on vaan ettei niin tapahtunut kaikkialla heti helteiden alkaessa, syynä lähinnä henkilökunnan kesälomat... -Viilennystä on jopa päässyt hakemaan marketissa yöpymällä! Huolestuttaviakin uutisia voi lukea: Turun Sanomat uutisoi tänään, että ilmaston keinotekoinen muokkaus voisi houkuttaa, kun säät tuottavat vuosia perättäin kehnoja satoja. Esimerkkivaltioksi, joka tällaista saattaisi voida kokeilla, lehden haastattelussa nostettiin USA, sillä pienillä valtioilla ei tähän olisi riittäviä resursseja.
En ajattele niin, että fossiilisista polttoaineista pitäisi 100% päästä eroon, mutta näen, että uusiutuvan energian kulutusta ja suosimista pitäisi suosia ja edistää nykyistä enemmin. Sähkö ei ole aina kaikkeen paras ja soveltuvin ratkaisu, mutta siellä missä sähkön kanssa nyt jo riittää ja pärjää sukkuloida, olisi kannustettavaa niin tehdä. Kulu- ja hinnoittelupolitiikka on tässä vaan monelle se iso kynnys, miksi näin ei tällä hetkellä tapahdu: Rahoille halutaan siis vastinetta. Sen sijaan, epäilen, että hyvin monet ovat kiinnostuneet aurinkoenergiasta entistä kasvavissa määrin, etenkin kun akkuteknologia kehittyy vielä nykyisestä tasosta eteenpäin. Mutta, tämä on osin kyllä syyseurausta Carunan tekemistä siirtohinnankorotuksista, joka potkaisi kehityksen liikkeelle. -Eli perustuu tavallaan ilmaston kannalta ajateltuna vääriin tekijöihin, vaikkakin kuluttajan kulutuksen ja laskujen kannalta ajateltuna täysin realistisiin ja järkiperäisiin tekijöihin. Jos ihmiset urakalla pistävät aurinkovoimaan ja omaan pientuotantoon varallisuutta kiinni, joutuu Caruna jatkossakin kiihtyvällä tahdilla korottamaan siirtohintoja kun uusittava verkko on jollain rahalla rahoitettava... -Pienituloiset kärsii, ja pahimmillaan päätyvät Kelan luukulta hakemaan asumistukea, vähintäänkin kyseiset eurot ovat pois ostovoimasta ja siten pois kulutuksesta ja työllistävyydestä.
Verkkojen myynti Carunalle oli mielestäni yksi historian typerimmistä päätöksistä, sen omistusjärjestelyjen taustan taannoisten uutisointien perusteella. Samoin verkkojen 100% säävarmuus, mitä hyötyä on siitä, että maakaapelit vedetään ensin täysin aukeille pelloille, joissa ei ole puita kaatumassa linjojen päälle..? -Ei mitään, toiminta ei mielestäni vastaa lain tuottamaa tarkoitusta. Taajamat vielä kyllä ymmärränkin, mutta yhteistyössä muiden toimijoiden, kaupungin kunnallistekniikan kehittämisen- sekä teletekniikan kesken toteutetuissa yhteisurakoissa, kylläkin. Uskon, että moni katsoo järkevämmäksi investoida omiin aurinkosähköjärjestelmiin ennemmin kuin vaihtaisi autoa, sillä järjestelmään investointi on nyt varmemmin kannattavampaa tehdä, kuin esim. sähköauton hankinta. -Polttomoottoriautolla kulkemisesta saa yhä kilometrikorvaukset työmatkoista, joten auton vaihto ei juurikaan olisi kuluttajan kannalta järkevää, sen jatkuvasti laskevan arvon vuoksi. Lisäksi ajatellaan, että ne sähköautot tulevaisuudessa muuttuvat aikanaan edullisemmiksi kun niitä tulee käytettynä markkinoille, ja kumminkin taas niitä sähkön siirtohintoja vain korotetaan, lisäksi oma sähköntuotanto tekisi tulevaisuudessa sähköauton hankinnasta myös kannattavampaa... Uskon, että energian pientuotanto tulee tulevina vuosina vahvasti yleistymään ja tätä kautta pyritään minimoimaan sähkönkulutus. -Kuka Carunan verkot sitten rahoittaa, jos sähköä kulutetaan sitä kautta vaan vähän..? Uskoisin, että edessä on oravanpyörä, joka koituu yritysten, teollisuuden, vähävaraisten ja aikanaan veronmaksajien maksettavaksi. -Siksi itseäkin kiinnostaa pieni, oma aurinkovoimala pienen tuulimyllyn kera, akusto järjestelmällä. Ne olisi järkevämpiä mitä nyt kaupatut järjestelmät, jossa kauppaat ylijäämätuotannon verkkoon. -Sähkölasku kannustaa: Kesä-Toukokuussa itsellä meni ennätysvähän sähköä, ja oli ajankohtaan ja kulutusmääriin suhteutettuna ennätyskallis lasku!
Aurinkoista kesän jatkoa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti