Hyvää Itsenäisyyspäivää.
Tänään kunnioitamme sitä, minkä eteen suomalaiset ovat paiskineet töitä. -Moni menehtyi sodissa, moni menetti terveytensä ja antoi kaikkensa maata rakentaessa. Paljon on tehty, paljon on menetetty.
Tämän päivän Suomi on ikääntyvä ja kutistuva. Suuret ikäluokat eläköityvät ja lapsia syntyy ennätysvähän. Ollaan teknologian ja osaamisen ajan puitteissa karsittu ja keskitetty suurempiin yksiköihin niistä pienistä, jotka muinoin on kehitetty ja rakennettu Suomen hyväksi. On myyty joitain myöskin ulkomaiseen omistukseen, josta nyt maksamme. -On paljon haasteita, ja työtä edessä, rakentaa eheä tulevaisuuden Suomi.
Suurin haaste on tämän päivän työelämä: -Monet nuoret syrjäytyvät ja putoavat kiivasta tahtia edellyttävästä rattaasta pois. -Se käy maallemme kalliiksi. Näyttää siltä, ettei Suomemme ymmärrä, että hieman verkkaisemminkin voi tehdä, ja toteuttaa elämässä. Nykyiset vaatimukset yltää aina koulun penkille asti. -Opiskelijoiden opinto-taakat ovat suuria. Niskassa painaa mm. opintolaina, joka pitäisi maksaa ripeästi pois. Moni kokee, että pitäisi opintojen ohessa tehdä myös töitä. Nuorena tulisi perustaa se perhe, ottaa asuntolainaa, autolainaa, ym. -Moni polttaa itsensä kaikkien paineiden alla loppuun, jo ennen 40-vuotis päiviään. -Tämä näkyy kaikissa luvuissa, mm. mielenterveyskuntoutujien määränä ja työkyvyttömyys-luvuissa. Ne ovat hälyttävästi kasvusuunnassa, eikä paluuta siltä tieltä työelämään ole.
Ei pidä sanoa, että emme saa asettaa vaatimuksia, tai tavoitteita kansalaisille. Se työtaakka, joka on edessä, on suuri, eikä se lähiaikoina yhtään pienene, päin vastoin. Taannoiset päättäjät ovat tehneet päätöksiä, jotka edellyttää suomalaisien entistä enemmän tekemään, töissä, kuin omalla vapaa-ajalla. Ei ihme, että jaksaminen on kortilla.
-On hyvä, että orastavaa kasvua on kuluvilla vuosilla pönkitetty kepillä, että porkkanalla, mutta, se hyöty mitä toimilla on nyt saavutettu, pitää myöskin palkita. Rakennettu hyöty on saatava kestävällä tavalla ihmisten arkea helpottamaan ja edesauttamaan, on se sitten ikääntyvän väestön huolehtimista, lapsiperheiden arjen helpottamista, ympäristön kehittämistä, taikka uudistuvan energian tuottamista, -Vastuullista hoitamista.
-Hyödyn kautta pitää saada uutta jaksamista, uusia voimavaroja ihmisten arkeen ja ostovoimaan kehittää Suomea oman elämänsä, kotinsa kautta, jatkossakin eteenpäin.
Se työ on vasta edessä.
-AJ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti