sunnuntai 30. maaliskuuta 2025

Mielipidekirjoitukseni "Uhkakuvia asuntomessujen yllä" SSS 30.3.2025

Salo kehittyy vain investoimalla kasvupotentiaalisille alueille. (alkuperäinen, tarkoittamani otsikko)

Salossa on oikeansuuntainen tahtotila kehittää kaupunkia ja pyrkiä edistämään kaupungin elinvoimaa. Tästä oivina esimerkkeinä asuntomessuhanke, sekä Salon Vuokratalot, joka investoi Isohärjänmäkeen rakentamalla alueelle kuusikerroksisen kerrostalon.

Uusia vuokra-asuntoja kaupungissa kaivataan kipeästi, sillä kysyntä ja tarjonta eivät nykyisellään kohtaa.

Hanke avaa minusta selkeän tarveperusteisen kehityspolun lähteä kehittämään kaavoituksen, sekä liikenneyhteyksien kautta Salaistentien aluetta. Pyrkimyksenä tulisi olla positiivisen kehityksen kierre, jolla saadaan Saloon rakentamista sekä väestönkasvua.

Vuokratalojen uusi kerrostalo rakennetaan sinänsä hieman syrjään kaavaillusta asuntomessualueesta. Salon Vuokrataloilla on varsin vähän asuntoja ydinkeskustassa, ja asuntomessujen yhteydessä keskusta-alueen hankkeet tuottaisivat varmasti kysyntää.

Kaiken hyvän potentiaalin yllä pyörii minusta silti tumma pilvi: Kaavailtu asuntomessualue on varsin pirstaleinen, siitä puuttuu yhtenäinen kokonaisuus, jolla hanke pitäisi saada toimivaksi. Lisäksi on löydettävä rakennuttajat, riittävällä valikoimalla erilaisia rakennushankkeita, ja kokonaisuus on saatettava valmiiksi varsin nopealla aikataululla: Valmista kun pitäisi olla kolmen vuoden kuluttua. Myös mahdolliset valitukset saattaisivat kaataa koko hankkeen viivästymisten kautta.

Asuntomessuista kannattaa mielestäni pitää kiinni, mutta takaiskuihin pitää varautua. Yhtenäinen asuntomessualue esimerkiksi Isokylän alueelta, missä kaupungilla on maanomistusta, olisi osaltaan oiva varasuunnitelma ja potentiaalinen avain Salon kasvuun.

Isokylän alue on keskeisellä sijainnilla, kehityskelpoisten liikenneyhteyksien lähellä, mikä myös kasvattaisi tarvetta myös Salaistentien alueen kehittämiselle. Kaikki kasvun edellytykset rakentuvat keskeisten liikenneväylien otollisten solmukohtien ympärille, niin asumisen kuin elinkeinoelämän saralla.

Ari Järvinen

LKV 

Kunta- ja Aluevaaliehdokas (kesk)

Pertteli


1 kommentti:

  1. https://www.youtube.com/watch?v=6hpuoqMcWKI&ab_channel=VilleKaras

    VastaaPoista