tiistai 13. syyskuuta 2011

Talousnäkymien huonontumisesta...

Mielestäni talouden näkymät eivät heikentyisi ellei Kreikan kriisin hoito kestäisi näin kauan. Poliittinen kriisi siirtyy mielestäni talouteen, ja vaikka taantuman nimeä vielä vältellään niin miinusmerkkejä jaellaan http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/09/13/miinukselle-mennaan--edessa-hyvin-huonot-ajat/201112834/12 -jutussa. Juttu on sinänsä mielenkiintoinen ja se avoi monia mietteitä. Ensinnäkin Kreikka -kriisi ei olisi näin paha jos Kreikassa oltaisiin pidetty asioistaan huolta ja pidetty kiinni vaatimuksista kun se liittyi euroon. Toinen isoin moka europäättäjiltä oli se, että Kreikan toimintaa katsottiin hieman läpi sormien. Perusteita siis Kreikan ongelmien sietämiselle ei ole.

Pahin omista peloistani on se että Kreikka -pelko on vetänyt koko talouden jo laskuun. Pelko ruokkii itse itseään, se leviää ja negatiiviset päätökset vaikuttaa toisiin myös negatiivisesti. Eli yritysten investointien väheneminen vähentäisi talouskehitystä. Nykyinen tilanne on mielestäni vielä kohtuu hyvä, itselleni meinaan sijoittajana riittää voitollinen tulos, tuloksen voittomäärän ei tarvitse olla järkyttävän suuri jotta yhtiö voisi pärjätä. Tältä näkökannalta katsoen tilanne siis tosiaan on riittävän hyvä.

Mikäli kuitenkin painutaan taantumaan niin syyt siihen löytyy kaikkialta muualta kuin Kreikasta. -Kreikka ehkä nopeutti asioiden toteutumista ja elvytys pitkitti tämän tapahtumista, mutta mistään taantumasta tai lamasta ei voi selvitä ilman yritysten konkursseja tai irtisanomisia. Olen eri mieltä Kreikka-kuvion käsistä karkaamisesta. Se ei pahemmin enää voisi karata käsistä. Olen aina ollut sitä mieltä että pieni varovainen kehitys tuo paljon epävarmuutta, kysymyksiä ja riitoja. Monien hermot kiristvät talouskriisin aikana entisestään ja nyt valtioiden kassat alkavat kumista tyhjyyttään. Veronmaksajia koetellaan. Mielestäni suurin virhe oli alkaa välttämään suurta romahdusta, sillä nyt nousun alkuun menee pitkään aikaa ja tilanne kestää päällä pitkään. -Jopa seuraavaan merkittävään taantumaan asti. Markkinoille ja yrityskentille on jäänyt tahoja jotka olisi tippuneet pois suuressa romahduksessa. Nyt kituutellaan sitten pitkään. Kaikki samassa veneessä.

Isoin ongelma on siinä että kun talouden kehitys takkuaa, niin ongelmia aiheuttamattomat ihmiset saavat myös kärsiä siitä paljon: NUORET. Nuorisotyöttömyys on suuri ja siitä ei näytetä pääsevän eroon millään. Toinen järjetön on se että kannustetaan vanhoja ihmisiä jatkamaan töitä vielä eläkkeellä ollessa. Sitten kun henkilö jää lopullisesti eläkkeelle niin työtehtävä lakkautetaan, parhaimmassa tapauksessa näin. Nuoria koulutetaan liikaa. -Siis peruskoulussa ja lukiossa. Ymmärrän että peruskoulussa opetetaan tosiaan perusasiat, mutta kun uskontoa ja taideaineita lisätään niin järjen köyhyys iskee kyllä erittäin pahasti, etenkin ehdotusta tehneisiin politiikkoihin. Itse en voi puhua muiden puolesta, mutta itse pidin äidinkielestä, historiasta, yhteiskuntaopista ja tekstinkäsittelystä. Mutta OPO-tunnit, niistä ei ollut alkuunkaan mitään hyötyä minulle, liikunta... Kaikki enimmäkseen urheilua joukkueissa ja koulukiusattuna sain arvosanaksi liikunnasta 6:sen. Ihminen hakeutuu niiden asioiden pariin joista tykkää, koulussa toiminta on... pakottamisen kaltaista ja se ajaa aihepiiriä inhoavia ulos koulumaailmasta. Painotusta pitäisi viedä ammattikouluun ja lukioon enemmän, sillä ne, jotka on kiinnostuneet tietyistä aineista, kuten esim. Kemiasta, voisi entistä paremmi suuntautua kemianalalle. Valkolakin saamisen vaatimuksia voisi tällöin keventää ja yleistä ilmapiiriä kouluissa samalla parantaa. Vapaa valinta siis paremmin kunniaan. Palkkapolitiikalla voisi ohjata taas ihmisiä töihin niille aloille, joita vaivaa työvoimapula. Minä näen nuorisotyöttömyyden täysin koulujärjestelmän syynä. Suomen tulisi lähentyä Ruotsin mallia ja laittaa paremmaksikin: Miettiä mitä mikäkin koulutus tarvitsee ja missä kohtaan hommassa on järkeä. Peruskoulussa pitää painottaa kieliin, matematiikkaan, äidinkieleen, yhteiskuntaoppiin ja tietotekniikkaan sekä mediaan. Lukiolaiset valitsisivat ensimmäisen vuoden aikana tietyn alalinjan jolle suuntautua, ja opinnot lähtisi painottumaan sen perusteella eteenpäin. Ammattikoulussa näin jo onkin, eikä muutoksia sinne juuri tarvita. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot ym. on sitten jo oma maailmansa, niihin en ota tässä kantaa.

Työntekijöitä löytyisi mutta aina ei ammattitaitoista osaajaa. Valtion pitäisi mielestäni velvoittaa lainsäädännöllä voitollista tulosta tehneiden yritysten hankkimaan lisää työntekijöitä. Ongelmana löytäisin yhden ylitse muiden: Hyvin pärjäävät yritykset hankkisivat ulkomailta halpistyöntekijöitä ja keräisivät voittoja tällä tavoin merkittäviä määriä. Toinen yritys toisaalta voi välttää työntekijästä koituvia työterveydenhuolto kustannuksia nostamalla kaikkien yrityksen työntekijöiden palkkoja, jolloin työntekijöitä ei tarvitse palkata kovin montaa. Molemmat ongelmat on vain hyväksyttävä.

Yleinen taantuma ja hidas talouskasvu heijastuisi pahasti rakennusalaan ja kiinteistömarkkinoille. Kauppa ei vedä ja alan näkymät heikkenevät, vaikutukset tulevat kautta sektorin. Asuntojen arvot putoavat ja pahimmassa tapauksessa asunnon ostajat joutuvat myymään asuntonsa pois ilman mitään hyötyjä. Pahimmillaan velalliselle ei jää mitään käteen, vaan hän on tehnyt pankille ja kiinteistönvälittäjälle hyvän tilin omalla hölmöilyllään. Elämäntilanteet ovat muuttuvia, joten ehdottomasti kaikki asunnonostajan velkaturvat ovat järkeviä hankintoja. Näin epävarmoina aikoina ei pitäisi tehdä enää hätiköityjä ratkaisuja. Asuntojen arvot putoavat varmaan 5- jopa 30%:a, riippuen asunnon sijainnista, energiatehokkuudesta ja remontointitarpeesta. Vanhat maaseudun rintamamiestalot ovat menettämässä eniten arvoaan, mutta monilla niissä on edessä energiatehokkuusremontit, sekä jätevesijärjestemien uudistukset. Rivitaloihin ja kerrostaloihin kohdistuu 1-15% arvonpudotus, ja yllätys yllätys, nuoret ovat siinä niin häviäjiä, mutta fiksuimmat voittajina. Perussääntö "Osta halvalla, myy kalliilla", pätee asuntokaupassakin. Asuntosijoittaminen tulee lisääntymään lähivuosina, sitä tekee ne joilla on siihen varaa ja järkeä siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti