Kesäkuun suunnitelmiin hieman muutoksia tuli, alunperin oli ajatus viettää kesä tutun kaavan mukaan, mutta vaihtelun vuoksi ohjelmaa tuli mm. fysioterapeutilla käymisen muodossa ja harjoittelupaikka-asioiden selvittelyjen kanssa. Myöskin autostereo on yllätys yllätys vieläkin laittamatta kuntoon, no sen kanssa päädytään automaattisesti korjaamolle sillä siellä olleessa johtojen sekasotkussa ja poikkinaisten sekä kytkemättömien johtojen kanssa ei pysy itse millään kärryillä... Enkä juuri sähköpuolta tunne, korkeintaan rikkinäisiä sähkölaitteita (kyllä, luit oikein vaikka ohjekirjat tän touhun kieltävätkin...) tulee availtua ja ronkittua meisselein, kolvein ym. systeemein oman mielen mukaan... Joku saattaa sen myötä herätä eloonkin... Harvemmat kyllä. Pihapuolta on tullut viime päivinä laiteltua, moottorisahalla hieman puita sahattu ym. kaikkea. Myöskin serkun luona on tullut käytyä pariinkin otteeseen, haettu pari kukkalaatikkoa, lainailtua digiboksia sekä ihmisvetoista ruohonleikkuria... Tulipa kahvitkin juotua.
Viime päivinä on tullut allergiasta kärsittyä ja todella ärsyttävä ja hirveä olo on koko ajan, ei ollenkaan kiva tai hyvä olla. Öisin on helpompi kun ulkona on tyynempää ja etenkin viime päivien sadekuurojen jälkeen ilma on hieman puhdistunut. Kuitenkin, puutarhan hoitoa ja laittoa on enemmänkin suunnitteilla ja edessä ensi viikolle kun pitäisi hakea kesäkukkia ja laitella kukkapenkkejä kuntoon. Kuvia tulee myöhemmin AJ´s Photo-Blog -puolelle sekä myös videoita sieltä sun täältä, mikäli kone ei oikuttele... No, ehkä sekin vaikuttaa etten ole kokeillut käyttää Ethernet kaapelia vaan käytän konetta pelkän WLAN:in varassa... Myöskin AJ´s Invest-Blogiin on tulossa tässä piakkoin uusi teksti... Tarkoitukseni on puida hieman lisää kaivosteollisuutta ja yleisesti vanhoja tuttuja aiheita, ehkä jotain uuttakin... Viime päivityksestä blogin suhteen onkin jo reilut pari viikkoa. On myös mainittava että odottelen edelleen LKV kokeen tuloksia ja jännitys on kohtuu suuri, kokeen jälkeen kyselin millä pistemäärällä pääsisi läpi ja kokeen pitäjä vastasi että noin 30/60:stä, koulutuspäivillä kouluttajamme Eeva-Kaarina Aurila valaisi asiaa että 25-35/60 riippuen että kuinka vaikea koe on ollut, ja lisäksi kokeesta pääsee läpi tietty määrä kokeen suorittaneita eli kokeen vaikeusaste vaikuttaa paljon lopputulokseen. Olen itse miettinyt ja pohtinut edelleenkin että menikö koe hyvin vai huonosti, uskosin että saisin minimissäänkin sen 25-30 pistettä ja pienoinen yllätys olisi jos pisteet yltäisi 45 yläpuolelle... Mutta 35-40 välikin on vielä mahdollista... No, kuten sanoin, jännityksellä tässä saa odottaa ja kyllä, blogini oma-profiili uudistuu täydellisesti heti, mikäli LKV koe on mennyt läpi. Nykyinen blogi-malli on kuitenkin mieleiseni, hieman täydennettävissä, mutta kokonaisuudeltaan omasta mielestäni kohtuullisen toimiva.
Hieman itselle uutta musiikkiakin on tullut kuunneltua ja hankittua, ei kuitenkaan ihan kaikkea löytynyt vielä poimurista, kuten http://www.youtube.com/watch?v=wFz1F438490 DEV:in ja Enrique Iglesiasin kappaletta joka kylläkin NRJ:n aalloilla on soinut... http://www.youtube.com/watch?v=Cm0POLTxCLk kappaleen latailin juuri Poimurista vaikka se vuoden takaa onkin, aiemmin olen hankkinut DEV:n muut kappaleet ja itse paljolti kuuntelenkin hänen musiikkia... Loreen voitti Euroviisut mutta kappale Euphoria ei ollut oikein mieleeni, kuunneltavissa oleva kylläkin. Ja löytyipä ostoslistalta myös Heli Kajon musiikkia ja itse kyllä tykkäsin, paitsi muutamat kappaleet oli kohtuu surkeita ja ulkona minun musiikkimausta täysin. http://www.youtube.com/watch?v=RihKKaiTZ0Y Erityisesti kappale "Elämäsi suloisin virhe" On erittäin onnistunut ja pääasiassa tuon kappaleen musiikkia soittava "Virheellinen suloinen elämä" ovat kokonaisuutena erinomaisia ja todella kivoja kuunneltavia. Virheellinen suloinen elämä" saattaa jopa päätyä kännykän soittoääni osastolle... Omista kappalelistoista valittuna, tietenkin.
Mielenkiintoista kesäkuuta ja hyvää Juhannusta toivotellen: -AJ =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti