perjantai 20. maaliskuuta 2015

Jälleen vaalit alkaa lähestyä...

Nyt on taas aika alkaa seuraamaan vaalipaneeleja ja ehdokkaiden ääntenkalas... äänten ansaitsemista, jotta pääsisivät jälleen kus... edustamaan Suomen kansalaista. MTV:n ensimmäisessä tentissä perinteinen toinen toistensa päälle puhuminen (lue huutaminen) alkoi toden teolla, ja oikeastaan parhaiten tulevien vaalien ja tulevan Hallituksen ennakointi olikin eilisessä A-Talkissa, jossa ei politiikot päässeet politikoimaan... Suosittelen katsomaan kyseisen ohjelman, siellä oikeasti niputettiin hieman sarkastisestikkin nykyhallituksen saavutuksia ja tulevia näkymiä. Merkittävin oma huomioni oli se, että Twitter oli A-Talkissa hiljaisempi mitä MTV:n vaaliavauksessa. Eduskuntavaalien ehdokkaat ovat kiitettävästi hyödyntämässä Somea, mutta lisääkö se uskottavuutta, ei mielestäni ole kaikista oleellisinta... Näkyvyyttä se tuo muttei realistista, uskottavaa sanomaa vaan sen, että he reagoivat ja heillä on asiasta jokin näkökanta, tervetuloa keskustelemaan asian tiimoilta enemmän -sanoman.
 
Ja päättäjien sanoma on tuttu, jotain tarttis tehdä, mutta se mitä tehdään ei avata riittävästi että sen realistisesti tavallinen kansalainen ymmärtää. Tai sitten keinot puuttuvat, taikka ei haluta tehdä mitään, sillä politiikoilta tuntuu puuttuvan näkökantoja ja uskallusta tehdä valintoja tulevaisuuden saralta.
 
Itse uskon ettei Suomea saa nousemaan pelkästään kulujen leikkauksilla tai verojen korotuksilla, niitäkin tarvitaan, mutta merkittävimpiä muutoksia saisimme verotusta muuttamalla. -Verotus on parhain ohjaustyökalu, jota ei tällä hetkellä olla osattu hyödyntää riittämiin. Taikka, ei olla uskallettu hyödyntää. Toinen mikä ei ole onnistunut, on byrokratian karsiminen. Onko oikein, että työttömäksi päätynyt henkilö joutuu juoksemaan luukulta luukulle, että koko ajan tarvitsee olla huoli että jonkin jutun vipatessa virheellisesti menettää hänelle kuulumat edut? Onko oikein, että aloittavat yritykset joutuvat byrokratian ja odottelun vuoksi elämään aluksi suuressa epävarmuudessa tulevasta? Ei ole, sillä niin emme saa ihmisiä uskaltamaan aloittamaan yrittäjyyttä tai emme saa Suomeen uusia työpaikkoja, mikä heijastuu verotuloihin. Tältä osin saisi olla käytössä kahden/kolmen viikon sääntö ja yhden luukun periaate. Siihen on vielä pitkä matka. Mediassa ja ihmisten keskuudessa puhutaan Sääntely-Suomesta. Se ei ole suuri ihme.
 
Vaaleissa haikaillaan jälleen Natoa, sitä perinteistä vaaliaihetta taas... Turvallisuuspoliittinen selvitys on varmaan kyllä tarpeen tehdä, sillä jollemme pysty olemaan Venäjän luotettava kauppakumppani jatkossakin, ehkä turvallisuustilanteemmekin heikkenee... Mutta, tämäkin tarve nyt johtuisi epäsuorasti EU:n Venäjälle aiheuttamista talouspakotteista, ne ovat syöneet Suomen vientiä ja vaikeuttavat enemmän Suomen taloutta kuin Venäjän. -Miksi siis meidän olisi kunnioitettava tätä pakotepolitiikkaa? Ehkä Suomi on liikaa "lännessä".
 
Pakko todeta, että MTV:n puheenjohtajatentissä ei mielestäni menestynyt juuri kukaan puheenjohtaja, vaikka Twitterissä eri puolueiden omia edustavat ehdokkaat hehkuttivatkin onnistumisia... Kristilliset ja RKP sai onnettomasti puheaikaa, Vihreistä kieltäydyttiin välittömästi lähtemään ydinvoimaa tukevaan hallitukseen... Vasemmistoliitto kieltäytyy leikkaamasta koulutuksesta, pienituloisilta jne... Mutta ovat valmiita huutamaan jotta saavat äänensä toisen yli suorassa lähetyksessä.. Kokomuuksesta loisti jonkinasteinen ylimielisyys jota suuri osa suomalaisista ei voi hyväksyä, ja Sipilästä loisti kokemattomuus, sparrauksen puute, joka jokseenkin on kyllä ihan ymmärrettävistä syistä johtuvaa. -Perhetragedia, omat viime vuosien terveysongelmat. SDP:n Rinne onnistui ainoimpana lähetyksessä parhaiten, jokseenkin puheenjohtajan itsepäiseltä tuntuva asenne luo kuvan joustamattomuudesta. Soini... Sitä perinteistä, mutta onko uskottavaa...? Mitä Perussuomalaiset olisi jollei Soini johtaisi heitä? Mitähän puolueen kehitykselle tapahtuisi? Nämä ensimmäisenä tulevat mieleen. A-Talkin haastatteleman Jari Tervon kuvaus Perussuomalaisista haikailemassa Pannukahvia ja Puusuksia on oikeastaan aika osuva... -Kritisoimatta sitä pannukahvia. Voittaa suodatinkahvin mennen tullen....
 
Äänestettävän ehdokkaan valinta on haastava tällä erää, sillä uskottavan valinnan löytyminen on tälläerää todella vaikeaa... Vaalikone antoi ihan ok vaihtoehdon mutta henkilö itse ei kyllä minua miellyttänyt... Ehdokkaan olisi ajettava oman alueen etua, mutta myös koko Suomen etua... Muutoin ei Suomen tilanne helpoitu. Noh, ilman viennin parantumista tilanne ei parane ilman merkittäviä uudistuksia, sillä Suomi on suurimmassa murroksessa sitten Sota-vuosien jälkeen: Olemme juurtumassa palvelu-yhteiskunnaksi. Tätä on helppo verrata Suomen ja Ruotsin pörssilistojen välillä, ja miten talouskurimus on koetellut meitä. Vetovoimaiset firmat Suomessa ovat jossain muodossa yhteistyössä Venäjällä ja osin EU-pakotteiden pelkotilassa, moni toimija on alihankkija taikka laitetoimittaja suuremmalle toimijalle esim. kaivosteollisuudelle, teknologia-osaamista on mutta se on kutistunut merkittävästi... Pörssin kärkinimiä on KONE, Fortum, Kesko... Itse sanoisin näin vaikka tuoreimmassa Arvopaperi -lehdessä sijoittajakonkari Jari Waltonen sanoi omistavansa vain yhtä Suomalaista vähittäiskaupan toimijaa, Hennes & Mauritzia... Sekin siis Ruotsin pörssissä. Lainaan tähän postaukseen maininnan siksi, että Suomen kansainvälisyys on heikentynyt, ja kuten Jari Waltonen totesi Arvopaperin haastattelussa, kotimarkkinoista riippuvainen vähittäiskauppa on katastrofaalisessa tilassa. Politiikkojen tulisi nyt saada nimenomaan kotimarkkinat vetämään, ja päätöksiä on tehtävä niitä silmällä pitäen. Nyt olisi oiva aika investoida tie- ja rakennushankkeisiin... -Asfaltti on halpaa juuri nyt, ja korjausvelka on valtava. Tätä silmällä pitäen verouudistuksia tulisi toteuttaa, sillä jos hankkeilla on työllistävä vaikutus, saa valtio sitäkautta lisää verotuloja ja samalla ihmiset alkaisivat kuluttamaankin enemmän kun on tuloja. Silti tästä ei ole vielä ratkaisua välttämättä ainakaan kaikkien pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi. Mutta, ehkä tällä työllistettäisiin paremmin nuoria, koulusta valmistuneita. Eikä heitäkään jotka ovat opiskelemassa jotain aivan muuta... Ei parturi-kampaaja voi kylmiltään hypätä kaivinkoneen rattiin. Koulutuksesta ei tule karsia jatkossakaan, mutta toimintatapoja tulisi muokata palveluyhteiskuntaan sopivimmiksi. Valinnanvapautta tulee kasvattaa, ja opintojen toteutus tulisi olla monimuotoisemmin soveltuvin osin räätälöitävissä opiskelupaikkakunnalla mikäli kyseistä opiskelua ei paikkakunnalla suoranaisesti haluttuun alaan tarjota... Jo kuluvalla hallituskaudella tehdyt uudistukset ovat olleet parempaan päin, mutta nekään ei ole ratkaisseet kaikkia haasteita. Oman "jutun" löytyminen on haaste, ja sen löytämiseksi tarvitaan lisää keinoja ja työkaluja, mikä voisi edistää ettei nuori ala opiskella ns. väärää alaa. Tänä päivänä työn on oltava muutakin kuin palkka, sitä nuori peräänkuuluttaa. Ja työstä on saatava sen arvoinen palkka, mitä on sovittu. Tähän moni haluaisi päästä puuttumaan, kun AY-liikettä haluttaisiin ruotia uuteen uskoon... Muutoksen tuulet tulevat tuollekkin rintamalle väistämättä puhaltamaan, mutta murrosaika on varmasti erittäin pitkä, useamman hallituksen mittainen...
 
Entä Salo?
Salossa ollaan ehkä Suomen osalta parhaimmassa tilanteessa, sillä murros täällä Palveluyhteiskunnaksi on kovaa vauhtia käynnissä. Tämänpäiväisessä Salon Seudun Sanomissa puhuttiin, että starttirahat ovat menneet kovin hyvin kaupaksi. Toisin sanoen siis yrityskenttämme monipuolistuu voimakkaasti, ei olla enää yhden toimijan varassa. Toisin viennin ja EU-pakotteiden heijastukset kävi viikolla toteen kun Halikko Works hakeutui konkurssiin. Kielii vain siitä, että kurimuksen pohjalla ei olla vielä. Myös mm. Synnytyssairaalan jatko ja Turkulaisten synnyttäjien hakeutuminen Saloon lupailee hyvää. -Toisaalta tähän ei saa nyt tuudittautua, TYKS:in sisäilmaongelmat korjataan kyllä ja tämä on väliaikaista.
 
Jos valtiovalta aikoo karsia palveluita, se ei saisi mielestäni karsia palveluita. Tehostamistoimet tulee toteuttaa välttämättä, jos karsintaa toteutetaan tulee vaikutukset alueittain tutkia tarkoin. Joka tapauksessa tiedottamista on parannettava merkittävästi, se on nykyisellään aika heikkolaatuista. Ei ihme, että politiikkojen luotettavuus siis on kärsinyt ja kansa ei halua äänestää. Uskottavuus on menetetty, ristiriitaisuutta ja päättämättömyyttä ilmassa kun kompromisseja ei löydetä... Samalla jotain tarttis tehdä. Jännä seurata kevään ajan kotimaan politiikkaa.
 
Kevät on onneksi muutkin kuin vaaleja, pihahommia on tullut tehtyä aika hyvin, oksa-savottaa ollut ja kohta alkaa haravoinnit... Taka-talvea povataan ja tänään pitäisi näkyä upea auringonpimennys, jos pilviverho sen sallii. Viikolla ihasteltiin upeita revontulia, harmiksi kuvista ei kännykkäkameralla tullut juuri mitään... Täytyy hommata järkkäri. Noh, kesä on kovaa tahtia tulossa. Tämän vuoksi perehdyinkin tässä Instagramiin ja Flickriin paremmin, ne pitäisi nytten toimia yksi yhteen... Kai, en ole oikein hallinnut tuota osaa tekniikasta vielä riittämiin, mutta ensi kesän jälkeen uskon olevani taas teknologiakehityksessä ajan mukaisella tasolla :P :D Twitterin onneksi hallitsen, sinne olenkin paljon viimeaikoina twiittaillut ajankohtaisia aiheita seuraillessani... #vaalit2015 on mielenkiintoisin tällä hetkellä.
 
-AJ, Äänioikeuden ansaitsevaa ehdokasta etsiskellen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti