Viime päivinä, on saatu paikallislehdestä lukea puolustavia että kritisoivia kannanottoja oppivelvollisuusiän nostoon liittyen. Asia jakaa ihmisiä, puoltaviin että kritisoiviin, varmasti yli puolurajojen. Selkeä jakolinja on, että hallituspuolueissa päätöstä puolustetaan ja oppositio kritisoi Tämä teksti mielestäni on näkökulmien puolivälistä kumpuava pohdinto, ratkaistavista kohdanto -ongelmista.
10.11. SSS. Kansanedustaja Mikko Lundén kirjoituksessaan , totesi, että pakko on huono ratkaisu. -Tästä olen Mikon kanssa täysin samaa mieltä. Mutta, tekstissä oli useita seikkoja, joita en voi allekirjoittaa, esim. väitetty motivaatio -ongelma -Väittämä oli liikaa yleistävä nuorista, antaa heistä tarpeettoman ali-arvostavan kuvan ainakin allekirjoittaneen silmissä, sellaisenaan sanottuna.
Nuorten haasteet ovat moninaisia, eikä niitä voi leimata motivaatio-ongelmaksi yksinään. Osalla toki on motivaatio-ongelmia, en kiistä, ja se ilmenee esim. koulukiusaamisena. -Tästä kärsineiden oppilaiden kohdalla ei voi puhua motivaatio-ongelmista. Se on alentava, aliarvioiva väite, jopa kansanedustajalta. Ongelmaan yritetään koko ajan puuttua. Historiassa on ollut koulupoliiseja, erilaisia kiusaamisen vastaisia kampanjoita ja viimeisimpänä kivakoulu -hanke. Väitän, ettei yksistään näillä saada ongelmaa kitkettyä pois. Ainoa kestävä lähtökohta on perheissä tehtävä lasten asennekasvatus. Ongelma on muuttunut entistä raadollisemmaksi netin ja puhelimien videointi- ja somepalveluiden kehittymisen myötä. Seurauksia saa lukea ajoittain iltapäivälehtien artikkeleissa asti. Sen sijaan politiikkojen imagoja ja egoja kiusaamisen vastaisilla hankkeilla ajoittain kiillotellaan, itse ongelmaa ratkaisematta.
Olen kansanedustaja Lundénin kanssa samaa mieltä siinä, että tukea on annettava ajoissa. Tuki on kohdennettava oikein, tilannekohtaista tarvetta vastaavasti ja sille, joka tuen tarvitsee. Valitettavasti resurssit eivät aina ole riittäviä, tarvetta olisi enemmänkin. On myös huomioitava, millaiselle avulle on tarvetta, ja että annettu apu on relevanttia ja juuri avun saajalle tarkoituksenmukaista.
Maksuttomuuden osalta toisen asteen uudistuksesta voi hallitusta kiitellä. Toisin kuin kansanedustaja Lundén väittää, en näe muutosta tulonsiirtona varakkaimmalle kansanosalle, vaan vähäosaisimmille opiskelijoille, tulevaisuuden mahdollisuuksia avaavana. Niille, jotka lähtevät kaikista heikoimmista lähtökohdista liikkeelle elämässä. Toivoisin, että kansanedustajan Lundén täsmentäisi väittämiään tältä näkökulmalta, ja miten asia tulisi toisin Lundénin mielestä ratkaista? Väitän, että ratkaisu oli yksi Suomen historian merkittävimpiä tasa-arvotekoja, suurimmassa merkityksessä. Jo perustuslaki takaa maksuttoman perusopetuksen suomalaisille, ja näen tämän myös kilpailukykyä laajentavana tekona, perustuslain henkeä kunnioittaen.
Maksuton toinen aste on myös merkittävä askel digitaaliseen opiskeluun, jota koronakevät on vauhdittanut. Emme yksinkertaisesti elä kynän, vihon ja kirjan ääressä, vaan jokapäiväinen elämämme muodostuu digitaalisesta, jatkuvasti kehittyvästä kokonaisuudesta: Tekstistä, kuvista, sanoista, äänileikkeistä, videoklipeistä, osallistavista webinaareista, monimuoto-opetuksesta. -Tässä piilee merkittävin rohkeus, pysyä mukana kehityksen huipulla, joka tarjota jokaiselle nuorelle. Se valitettavasti maksaa, mutta miten kalliiksi se Suomelle tulisi, jos emme mukana ole?
Elämme aikaa, jossa "duunarihommat" on vähenemässä, -ei vain Suomesta, vaan myös maailmalta. Edessä on murros, josta esim. sähköautojen yleistyminen. -Kuka bensa- ja dieselmoottoreita työkseen nyt korjaava ammattikoulun käynyt osaa tulevaisuudessa ilman täydennyskoulutusta korjata sähköautoja? Väitän, ettei moni. Moottoritekniikka on merkittävästi erilaisempaa, ja, se jos mikä vaatii erityisosaamista. Toki myöhemmin kun bensa-ja dieselmoottorit ovat harvinaisia, on duunareilla niistä nyt olevan kokemuksen kautta erityisosaamista, mutta vasta murroksen jälkeen.
Murros vaatii kovia ratkaisuja. Salossa tällaisen jo näimme: Nokian, Microsoftin lopettaessa matkapuhelintehdas, teki päättäjät kovan ratkaisun sijoittamalla SaloIoT Parkiin. Se on tuottanut tulosta, vaikka itsekkin alun epäilin hanketta. Eikä murros jää vuosien saatossa tähän, maailma kehittyy jatkuvasti. Siksi on oltava huolissaan, että perusopetuksestamme moni putoaa siirtymässä kelkasta pois.
Pakko ei ole relevantti ratkaisu, mutta, mikä sitten on? Väitän, että isoin ongelma on, ettei yhteiskuntamme vieläkään osaa kohdata nuorta nuorena yksilönä. Motivointi, kohtaaminen tulee tapahtua tiedon ja innostamisen, mahdollisuuksien kautta. Uskon että digitaalisuus ja monikanavainen opintopolku luo mahdollisuuksia korjata pudokastilannetta parempaan suuntaan. Yhteiskunnassa on pystyttävä kohtaamaan nuoret sellaisina kuin he ovat, ilman ennakkoluuloja heidän mielenkiinnonkohteista, identiteetistään ja osaamisesta niin työn kuin ihmisenä olemisen saralta. Avoimuutta ja myötämielsyyttä vastaanottamaan sitä, mitä tarjottavaa nuorilla olisi Suomelle. Meidän on kyettävä vastaamaan kysyntään tarjonnalla. Kehitys on jatkuvaa, ja siihen täytyy sopeutua, puolin ja toisin, jotta ratkaisemme kohdanto -ongelman.
-Itsellä on huoli, miten oppivelvollisuuden ikärajan nosto näyttäytyy oppisopimuskoulutuksessa ja kansainvälisissä opinnoissa, joita myös suomalaisnuorilla on. Herää epäily, moniko nuori haluaisi työskennellä vanhempiensa/ sukulaisten omistamassa yrityksessä, ja mitä lakimuutos nyt heille tarkoittaa? Onko tämä reilua ja oikeudenmukaista heitä kohtaan? Herää kysymys, moniko hakee opiskelemaan toiselle asteelle, mutta ei välitä opiskeluista, jolloin saatu opiskelupaikka on poissa joltain toiselta, joka aidosti haluaa opiskella kyseistä linjaa, ja miten tällöin menetellään? Selvennettäviä seikkoja varmasti on hiottava ja kehitettävä. Siihen nähden pakko istuu huonosti yhtälöön. On ymmärrettävä, että poliittisista syistä Keskustassa on nähty, ettei vastikkeetonta toista astetta voi olla, tämä käy sinänsä järkeen. Mutten näe, että sen velvoitteen laajentaminen kaikkia nuoria koskevaksi ole tarkoituksenmukaista, koska silloin puhutaan ikäluokittaisesta yleisvastikkeellisuudesta. Suomessa on pitkään sen sijaan panostettu yksilönvapauteen. Tämä on siten myös vanhoillista, sillä perustuslaissamme korostuu yksilönvapaus: 15-vuotias on oikeusvelvollinen ja oikeutettu edustamaan itseään, joka tarkoittaa myöskin eräitä vapauksia. Nyt tehty päätös ei ehkä riko perustuslakia, mutta on mielestäni vastoin yksilönvapautta koskevaa lain henkeä. -Monenko koulukiusatun kurimusta tässä samalla yhteiskuntavastuun nimissä tieten tahdoin pitkitetään? Tässä valossa nuorella, joka 15-vuotiaasta eteenpäin on oikeusvastuullinen, on oikeus pitää halutessaan välivuosi opinnoista ja mahdollisuus valita, koska hän haluaa toisen asteen opintoja alkaa suorittamaan. Päätös elämänsä suunnasta tässäkin kuuluu minusta nuorelle. Yhteiskunnan olisi ennemmin pitänyt tarjota alle 18-vuotiaalle sitoumus/ sopimus maksuttomasta toisesta asteesta, relevantein sopimusehdoin, niille, jotka aidosti toisen asteen opintoja haluavat suorittaa. Se ei olisi syrjinyt ketään, ja valtaosa olisi siihen tarttunut.
Emme saa unohtaa seikkaa, että työelämä on murroksessa.
Yle uutisoi, että alle 35 vuotiaiden kokemus työn henkisestä kuormittavuudesta on kasvanut. Tämä selviää työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometristä. Sen mukaan henkinen kuormittavuus on vuosittain kasvanut 2016 saakka. Nyt tehtävien opetusratkaisujen tuloksista saamme lukea viitteitä barometreistä tulevan kymmenen - viidentoista vuoden kuluessa. Julkistettu barometri on osin ikävää luettavaa: Nuorten henkinen työkyky on heikentynyt ja pitkät sairauspoissaolot ovat kasvussa. Lähivuosina ei helpotusta ole luvassa, sillä suuret ikäluokat ovat eläkeiässä ja tulevat tarvitsemaan palveluita ja huolenpitoa. Työelämän lisäksi, monella jo keski-ikäisellä nuoren vanhemmalla, on omat vanhempansa murheinaan. -Tukea ja jaksamista ei välttämättä riitä niin paljon nuorille, jotka sitä eniten vielä tarvitsevat, jos isovanhemmat tarvitsevat omaishoidon apua.
Kaikille nuorille ei raha ole enää "kaikki kaikessa" -juttu, kuten joskus muinoin sotien jälkeen on ollut, kun kaikesta on ollut pulaa. Ei tosiaankaan. Eikä se asuinpaikka, ei enää tarvitse jäädä sinne syntymäkuntaan, vaan paikkakunnan on tarjottava nuorelle työn/ opintojen lisäksi muitakin sisältöjä ja elämyksiä. On vanhoillista ajatella, että se, miten nyt 40-55 vuotiaat, jotka eli 1980-2010 lukujen vuosien saatossa omaa nuoruutta/ aikuisuutta, olisi se, mitä tämän päivän nuoret haluaisi. Maailma on muuttunut siihen nähden järisyttävästi. Tuolloin ehkä tuli kännykät, mutta nyt on taas siihen nähden paljon enemmän uutta. Tilanteeseen on vastattava niin kouluissa kuin työpaikoilla huolehtimalla osaamisesta ja jaksamisesta kattavasti, jotta mahdollisimman moni jaksaa tulevassa työelämässään entistä pidempään. Myös siksi, että kohdanto -ongelma tarkoittaa samalla joillain aloilla työvoimapulaa. Vaarana on myös osaamiskato, jollemme saa tietotaitoa pysymään osaavien nuorten käsissä. Siksi työelämässä pysymisen pidentämisen tavoite varmasti on aiheellinen tavoite hallituksellamme, -sillä pyritään vastaamaan näihin tiedostettuihin haasteisiin.
On mielenkiintoista nähdä, miten kuntasektorilla koettu tyytymättömyys kehittyy korona-aikana sekä sote-uudistuksen jälkeen, sillä sektorilla on paljon sellaisia töitä, jotka ovat sekä matalapalkattuja että tekijäänsä kuormittavia. Koronavirus-aikana tuo kuormittavuus on varmasti entisestään noussut. Vaikutus ei jää kuntasektorille, sillä monilla muillakin sektoreilla on työntekijöillä huoli omasta työpaikastaan ja toimeentulosta. -Tähänkin parasta lääkettä on osaamisen ja jaksamisen ylläpito. Pelkästään se ei riitä, vaan Suomen pitää luoda uusia mahdollisuuksia työn edellytyksille. Lisäksi tarvitaan tiettyä empaattisuutta, niin päätöksenteossa kuin kuntasektorilla ylipäänsä, että työympäristö säilytettäisiin mielekkäänä. Yhteiskunnallisten asenteiden koveneminen ei edistä työnteon mielekkyyttä siellä työyksikössä jollei johtoportaassakaan.
Lohdutuksena lopuksi voinee todeta, että Suomessa on tässä osittain onnistuttu, suomalaisten usko omiin työllistymismahdollisuuksiin on kasvanut. Työpaikkakiusaaminen / syrjintä on hitusen vähentynyt. Osasyy valoisille näkymiin voinee olla suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen tiedostus, sillä työ ei ainakaan siten vähene. Eiköhän me onnistuta tulevissakin haasteissa, jos tahtotila on vain oikea!!
Aurinkoisia syyspäiviä!!
-AJ
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti