lauantai 5. joulukuuta 2020

Itsenäisyyspäivä etäillen

 Ei olisi vuosi sitten osannut uskoakkaan, että vuoden 2020 tapahtumia ja tilaisuuksia säätelee Korona. Ja että sama etäily jatkuu vielä vuonna 2021. On toki osaltani todettava, ettenkö jopa viihtyisi etäillen, sillä etäältä koneen välityksellä järjestyy toki kaikki mahdolliset kokoukset. Aikaa on myös ollut rahtusen enempi romujen siivoiluun ja hävittämiseen. Verkkokaupoista saa tilattua yllättävänkin hyvin tuotteita kotiin, kunhan Tokmannia koittaa muistaa karttaa... -Siitä ei hyviä kokemuksia viime kuukausilta ole jäänyt, selviteltävää ja hyvityksiä hyvitysten perään pikemminkin.

Toinen vuoteen tullut, eräs historian kirjoituksen päätös Suomen itsenäisyyden saralla oli, kun viimeinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt laskettiin haudan lepoon. Kutistuneet on sotavuosien kokeneiden ikäluokat.

Poikkeusvuosi tietää siten itsenäisyyspäivällekin poikkeusjärjestelyjä: Linnan Juhlien perinteinen kättelyvastaanotto on peruttu. Väkisinkin mielessä on pyörinyt muutaman viimeisen itsenäisyyspäivän ajan jo, että miten juhla muuttuu tulevaisuudessa, kun viimeisetkin sotavuodet kokeneet ovat poistuneet keskuudestamme. Juhlien luonne on keventynyt ja se varmasti kehityksenä jatkuu, ja on tervetulluttakin. Mutta tietty arvokkuus tosin täytyisi pyrkiä säilyttää, siitä huolimatta.

Tänä itsenäisyyspäivänä on myös mielenkiintoista seurata, miten koronarajoitukset näkyvät käytännössä mm. itsenäisyyspäivän mahdollisten mielenosoitusten osalta. -Toteutuuko niitä ylipäätänsä, ja miten herkästi viranomaiset toimivat niiden purkamiseksi, jos näitä olisi. Uskon että näitä ei juurikaan kovin montaa tule olemaan, sillä juhlallisuudet toteutuvat etäillen ja siten myös mielenosoitusten merkityksen rooli todennäköisesti myös hieman kuivuu kokoon.

Kulunut vuosi, vaikka etäillen on mennytkin, ei mielestäni ole ollut itselle mikään katastrofi, vaan pikemminkin sopeutumista muutokseen. Muutos on ollut toki poikkeuksellisen ripeä: Kaikki murros tapahtui muutamassa viikossa ja koski koko kansakuntaa. Itselle se on tarkoitti uuden opettelua mm. etäkokousten osalta, kauppareissujen vähenemistä ja lähikaupan käytön tihenemistä, sekä myös verkkokaupan hävikkituotteiden käytön lisäämistä. Myös omavaraisuuden lisääntymistä meillä toteutui. mm. Mustikkaan tuli kesällä suunnattua entistä ahkerammin, ja vuosi olikin marjojen osalta  mielestäni hyvä. Omavaraisuutena todettava, että mansikkasatoa tuli, ja mansikkamaata olisi tarkoitus vielä suurentaa. Sama pätee vadelmiin. Mehuja tehtiin normaaliin nähden paljon enemmin ja pakastimiin säilöttyä satoa hyödynnetäänkin nyt ilolla. Uutena nyt syksyn ankeuteen on liikunnan lisääminen, mutta, se lähtee terveyssyistä. Korona näkyy eniten juurikin siinä, että tulee pitkälti liikaa istuttua koneen ääressä, ja se jos mikä käy selän päälle.

Ikävä uutinen, josta olemme saaneet varsinais-suomalaisittain lukea on Nesteen Naantalin jalostamon sulkeminen, ensi vuonna. En epäile, etteikö koronalla olisi ollut vauhdittavaa merkitystä asiassa, sillä me etäilijät emme hirveästi ajele juurikaan missään, sillä, -Kaikki on pitkälti etäyhteydellä kotityöpisteen äärestä. -Viimeksi kesällä olen tankannut auton, ja nyt Volvon tankki alkaa puoliväliä kolkutella. Sitä ennen taisin tankata Pääsiäisen, maaliskuun tienoilla... Normaalivuonna tuona aikana olisin tankannutkin jo tähän mennessä monta kertaa. -Kyllä se korona siis varmasti polttoainebusinekseen vauhdittavasti vaikuttaa, sillä en usko olevani ainoa jolla ajaminen on merkittävästi vähentynyt. Uskon silti, että uusiutuvien energialähteiden hyödynnys ja kehitys olisi vielä Naantalin jalostamonkin osalta potentiaalinen ratkaisu, jolla saataisiin edes jotain seudulla pelastettua, ja jolle kysyntää varmasti tulevaisuudessakin on olemassa.

Näin se kehitys vaan etenee, kiihtyvää tahtia.

Uusiutuvaa energiaa tullaan tarvitsemaan jatkossa entistä enemmin, ja onneksemme, energian arvostus Suomessa ymmärretään. Kotimaista puuta tulisi hyödyntää enemmän tuotavien uusiutumattomien polttoaineiden sijaan sekä puun kasvatusta tulisi lisätä. -Suomessa on aivan liian paljon pieniä joutomaapalstoja, joiden metsitys olisi relevantti, kestävä ratkaisu palstan käytöksi.

Myös aurinkoenergian määrä tulee kasvamaan lähivuosina huomattavasti, sen mukaan miten järjestelmien hinnat vaan laskevat. Kiinnostusta ei kotitalouksilta puutu ja aurinkoenergian edellytyksiä onkin lainsäädännöllä myös vauhditettu.

Itse miellän myös omavaraisuuden jokamiehen ympäristö-ilmastoteoksi: -Lapioin muokattu maa vaatii vain yhden miesvoiman energian, ja se energia on pois satoon saakka vyötäröltä. Ja vaikka jyrsintä joutuisi pellolle näyttämään, on omatuotetun sadon hyödynnys rahtusen poissa liikenteen päästöistä. 

Osaltamme itsenäisyyspäivä kuluu kuten moni muukin kuluneen vuoden päivä jo tähänkin asti, ehkä tänä vuonna muihin itsenäisyyspäiviin verraten huomattavasti arkisemman tapaisesti. Täytyy ehkä katsella kaikki Tuntemattoman Sotilaan kolmet eri elokuvaversiot, ja arvioida ne toinen toisiinsa nähden, mikä onkin niistä se mieleisin... Mutta toisaalta, -kyllä sen tarinana jo melko ulkoa osaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

-AJ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti