tiistai 22. joulukuuta 2020

Joulu tullut on

 Hyvää Joulua!

Joulutervehdyksiä ja hyvän joulun toivotuksia on tänä jouluna toimitettu etäältä aiempaa todennäköisemmin. Sen on taannut Korona. Mutta Postin toiminnassa tämän näkyminen onkin sitten mielenkiintoisempaa seurattavaa, sillä ainakaan omaan postilaatikkoon ei normaalia enempää ole joulutervehdyksiä saapunut: -Muistaminen on enenevissä määrin siirtymässä verkkoon sähköisten välineiden piiriin. Pakettiralli sen sijaan on varmasti ollut verkkokaupoilla ja logistiikkatoimistoilla ollut ennennäkemätön. Itsekkin pitkälti valtaosan joululahjoista tilasin verkosta, jo hyvissä ajoin, vain murto-osa on hankittu perinteisistä kaupoista. Osittain sama pätee jouluruokiin liittyen: Mitä ei ole kasvatettu kesällä itse, on hankittu osin verkosta pitkin syksyä ja kinkku, sekä puolet lopuista tarvikkeista perinteisesti kaupoista. Jouluvalmistelut on muutoin olleet perinteisiä: On leivottu, ja siivottu, ja tehty pitkälti itse koti joulukuntoon. Kuusikin tuli naapurilta ostettua hänen lähimetsästä, -Ja nätti kuusi löytyikin! 

Marraskuun lopulla, ennustelin eteläänkin valkoista joulua. Huonolta näyttää, mutta en ole vielä menettänyt uskoa tästä. Vaikka lämpötilat ovat kolkutelleet yli +5 astetta, pidän tätä mahdollisena, toiveajattelua tähän ankeuteen tarvitaan. Näkemys perustuu poutajaksoihin, sillä tähän vuodenaikaan niihin liittynee pikkupakkasta. Mahdolliset pienet kuurosateet tulisi tällöin lumena, ja maan ollessa nollassa, jää lumi maahan eikä heti sula pois. Pintamaa oli jo tässä reilu viikko takaperin jäässä, joten pidän edellytyksiä hyvinä, lisäksi maksimilämpötilat ovat pysytelleet tuolla viiden-kuuden asteen korvilla, eikä olla kolkuteltu yli 8 astetta missään vaiheessa joulukuuta, ei ainakaan näillä nurkilla.

Viimeiset pari viikkoa on menneet Joulua valmistellessa. Onpa siihen mahtunut etäkokouskin. Marraskuussa alkanut kävelylenkkeily on saanut parin viikon tauon, toisaalta, -Ihan tervetullut tauko varmasti kyseessä. Ehdinpä hyvin lenkeillä toki käydä katselemassa myös tuota joulukuusta etukäteen. Askelia on silti tullut viimeisen parin viikon kuluessakin siten, että mittarin tavoite on täyttynyt huomaamattomasti, toimettomana ei olla koneen äärellä kökötetty! Mielestäni tuo älykello oli ihan fiksu hankinta. -Monet muutkin ovat korona-aikana intoutuneet älykellon hankintaan, -Niitä on myyty ennätysmääriä ja myös ihan tavallisille tallaajille, -Kuten minulle! Tuo lyhyt aika, jonka kelloa olen nyt käyttänyt, on ollut melko mielekäs. Jollei nyt liikkumis- ja venyttelymuistutuksia huomioi, on oheispalveluun päivitetty syödyt päivän ruoat, ja kelloon montako mukillista tai lasillista on päivän aikana kahvia, mehua, maitoa juotu. Alkuun ehkä tuli turhankin paljon tuijotettua kellon lukuja, mutta joulukiireet on vienyt sen pois mielestä. Siitä on tullut normaali osa elämää. Aloittamani Exell seurantakin on jäänyt jälkeen, kello sen toki hoitaisi puolestani, mutta se ei konkretisoi yhtä tehokkaasti tietoa siitä, että miten missäkin harjoituksessa tehden on mitäkin tehty aiempaan harjoitteluun verraten paremmin/ tehokkaammin, ja vertailu on helpompaa harjoitusten kesken. Toki kun harjoitteesta tulee rutiininomaisempaa, jää pois se turha säätäminen liikkeiden oikeaoppisuuden hakemisessa, ja sekin säätämiseen kulunut aika on toisin käytetty harjoitteessa ja osaltaan näkyy luvuissa. 

Sananen tännekin viime viikkojen poliittisesta puheenaiheesta.

Tällä tarkoittaen Ministeri Haavistoa. 

tse olin, ja olen edelleenkin sitä mieltä, että Haaviston olisi ollut syytä erota ministerin tehtävistä. Eipä sitä tehnyt, eikä siitä hyvä heilunut, ei ainakaan Keskustalle. Uutisointia Haaviston kiukuttelusta ministeriössään oli jo ajoittain ollut esillä casen alkumetreistä lähtien, ja Turun Sanomien juttu vahvisti käsitystäni, ettei moinen ainakaan paranna kansalaisten luottamusta politiikkaan kohtaan, vaikka tarkoitusperä olisi ollut kuinka hyvä. Vaikkei kynnys syytteeseen ylittynytkään, on luottamus itse ministeriin heilunut nyt monen silmissä pahasti, kokonaiskuvaa kuviossa ajatellen. Jos vastaavan tasoinen, mutta eri tyyppinen case, olisi tapahtunut esimerkiksi Perussuomalaisten kohdalla, niin miten sitä olisi sitten katsottu? Ja toisekseen, jos yhdelle puolueelle läpi sormien katsoen annetaan vapautta huseerata miten parhaakseen näkee, onko sitten tasavertaista edellyttää muitakaan puolueita pitämään kiinni säädöksistä ja määräyksistä hallitusvastuussa ollessaan?  Mutta, olen sitä mieltä myös, ettei muiden puolueiden painostuksen johdosta päätöstä kuulunut asiassa myöskään tehdä, vastuu kuului selvästi ministerille sekä Vihreille, ja, -Haavisto on selvästi käyttänyt harkintaansa, -Päättänyt jatkaa ministerinä. Sitä päätöstä sopii mielestäni silti hyvin arvostella tapauksen luonteesta johtuen, ja tulen tuomaan näkökantani esille asiasta jatkossakin, mikäli aihe keskusteluissa nousee esille.

-AJ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti