lauantai 6. marraskuuta 2021

Jo taas kummastuttaa

 Syksy on jo pitkällä, ja huomasin että blogiinkaan en ole mitään postannut sitten kuntavaalien. Tosin täytyy myöntää, että hiljaiselo on osin ollut tarkoituksellista, mutta myös osin tahatonta. Viime viikkojen osalta tämä kallistuu enemmän aluksi jo mainittuun, jälkimmäinen taas selittyy heinä-lokakuun kestäneen marjastus- ja sadonkorjuun kiireillä. Metsässä tuli ahkeraan käytyä ja se oli paikallaan. Nyt ollaan taas jämähdetty neljän seinän suljetummalle puolelle, ja sekös sitten selässä taas tuntuukin. -Kevät, missä siis viivyt?

Mutta otsikon aiheeseen palatakseni:

Infrapurkua koskeva päätös jäi tässä taannoin kummittelemaan mieltä, sillä kuvio oli varsin erikoinen: Salon kaupunginhallitus puolsi ympäristölupien myöntämistä Infrapurulle Hajalaan, rakennus-ympäristölautakunta taas ei. Asia näytti kummalliselta ja julmaltakin, Salon yritysmyönteisyyttä  ajatellessa. Luvut äänestyksessä oli niukat, mutta riittävät päätösesityksen kumoamiseen. Tämä tarkoitti sitä, että Infrapurun olisi etsittävä toiminnalleen toiset, kelpoiset tilat, toimintaansa soveltuen, taikka valitettava lautakunnan päätöksestä eteenpäin. -Tämä olisi Infrapurulle pitkä, ja yrityksen toiminnan kehittämistä ajatellen, varmasti hidas ja ei-haluttu polku. 

Nyt tilanne on yhden vaihtoehtoisen ratkaisun edessä: Jätealan toimijat ovat lyömässä hynttyitään  yhteen, sillä nyt olisi löytämässä, -yllätys yllätys, soveltuva alue toiminnalle Metsäjaanusta. Kaavoituskin olisi jo kunnossa, ja sijainti mitä erinomaisin, -Pikku mutta onkin nyt vaan se, että Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on tehnyt jo aiemmin alueesta omatoimisen ostotarjouksen, jota kaupunginhallitus aikoi ennen käännettä esittää valtuustolle. Yllättävyyttä toi uutisoinnissa ollut maininta, ettei Infrapuku kumppaneineen kertonut aiemmin tienneen kyseisestä alueesta... -Ilmeisesti määräala on kaupungissa mielletty menevän silloisen Rouskiksen, nykyisen LSJH:n käyttöön, eikä sitä näin ollen ole yrityksille aktiivisesti edes tarjottu. -Väärin varmasti ajateltu, mikäli näin olisi "mietitty", ellei sitten vielä muuta silloisista asiakirjoista mahdollisesti löydy. Ja olihan Metsäjaanussa jo ennestäänkin sitä tilaa jo toki kaavoitettuna, -Se toki oli varmasti Infrapurullakin tiedossa.

Jotkut kirjoitukset somessa että tekstaripalstalla ihmettelivät, miksei aluetta voisi vuokrata LSJH:lle, vaan että se täytyy myydä. -Se ei kumminkaan liene yhdenkään jätealan toimijan omissa intresseissä se aidosti realistisin vaihtoehto, vaan kuulostaa riskaabelilta ratkaisulta: Kassavirran on tällöin oltava säännöllistä, ja mm. Infrapurun toimialalla epäilen, ettei se välttämättä sitä aina ole. Silti vuokrakulut jatkuvasti juoksisivat, vaikka tuloja ei olisi. Suora alueen omistus on siten toimijoille kullekin varmasti perusteltu, kullekin omista lähtökohdistaan katsoen, -pätevin perusteluin vieläpä. 

Tästä syystä Infrapurku pyrki sijoittumaan Hajalaan. Hajalan päätös on kummallinen sen puoleen, että juridisessa mielessä tarkastellen ympäristöluvat olisi kuulunut Infrapurulle myöntää. Edellytykset olisivat kaikin puolin täyttyneet, eikä lautakunnassa olisi lupaa kuulunut enää evätä, kerran sen kaupunginhallituskin oli jo siunannut. Tarkoitettu toiminta olisi ollut mahdollista toteuttaa yhtälailla Hajalassa kuin mitä se olisi Metsäjaanussakin, tosin ilman erillistä alueen toimintaan tarkoitettua kaavoittamista. Se olisi  Hajalassa olemassa olevin edellytyksin ollut kyllä toki mahdollista, ja Ely olisi siitä viimekädessä Infrapurkua että kaupunkia ohjeistanut, jos toisin olisi tarvinnut toimia. Tarvittavat selvitykset oli mitä ilmeisimmin laajasti ja kattavasti tehty, ja lautakunnalle että kaupunginhallitukselle esitetty, mitä saattoi päätellä Rakennus- ja ympäristölautaukunnalle tehdyn esityksen monisivuisesta sisällöstä. Syyt lienevät vain ja ainoastaan poliittiset, luvan hylkäämiselle. Moniin seikkoihin oli mielestäni tekstin nojalla luvituksessa jo reagoitu. Nyt tänään uutisoidun perusteella Infrapurku sanoi, että vastaavalla tavalla toiminta toteutuisi myös Metsäjaanussa, kuin mitä Hajalassa oli tarkoitus. Toki tietysti alueen erityispiirteisiin luonnollisesti sovittaen, olettaisin. Eli olettaisin, ettei esteitä pitäisi kaavoituksen saralta Metsäjaanuun löytyä.

Myyntiasiassa on varmasti kaupunginkin intresseihinkin katsottuna järkevää varmistaa, myytiinpä alue sitten kummalle toimijalle tahansa, että toiminta kohdealueelle varmasti ripeästi aloitetaan, eikä että alue hankitaan jemmaan, -pois kilpailijoiden nenän edestä, tai pahan päivän varalle. Tämä olisi niin kaupungin elinkeinoelämän kannalta ratkaisevaa, Salon työllisyyttä ja elinvoimaisuutta tukevaa kehitystä, jonka tulisi painaa huomattavasti vaakakupissa. Vaakakupissa tulisi painaa myös se, että halutaanko Saloon saada aikaiseksi ennemmin jätehuollon kierrätys-klusteria, vaiko olla toimialueen tunkkainen, jätettä poltettavaksi haaliva tuhkantumppikuppi? Näkisin kierrätysalan olevan se kehityskelpoisempi ja toivotumpi tie kulkea asiassa eteenpäin. Ja lienee selvää, että liikenne-infrankin saralla alueen toiminnan kehittymisellä on Salolle oma merkityksensä. LSJH:ta ei pidä asiassa näin ollen mielestäni tulkita etulyöntiasemassa olevana toimijana. LSJH:n tulisi myös mielestäni selvittää Salon kaupungille, miksei muillekkin omistajilleen se, miksei se pysty käyttämään tehokkaammin hyödykseen jo omistamaansa aluetta, vaan haluaa laajentaa, -juurikin siksi, että se aidosti myös tarvitsee lisämaita laajentaakseen toimintaansa.

LSJH:ssa sen intrasseihin nähdään mm. alueen vuokraaminen muillekin alan toimijoille, mikä ei välttämättä ole Infrapurun omissa intresseissä  tavoitteena. Kysymys kuuluukin, että saako em. vuokraustoiminnan harjoittaminen kuulua LSJH:n toimintaan, vai meneekö se jo hieman ohi ydintoimialan? Salolle asiassa uhkana on nyt se, että Infrapurku hakee mahdolliset toimitilat jostain toisesta kaupungista. Tämä taas olisi Salon kaupungin kannalta varmasti yksi ei-toivottu ratkaisu. On asiassa tehtävä päätös aikanaan valtuustollekin varmasti vaikea ratkaisu LSJH:nkin saralta, mm. miten se toimintaansa kehittäisi tuhkan loppusijoituksen kanssa, mikäli aluetta ei LSJH:lle myytäisi? En silti näe estettä, etteikö LSJH voisi päästä yhteisymmärrykseen asiassa mahdollisen toisen maanomistajan kanssa sittenkin, vaikkei se itse aluetta omistaisikaan. -Tämäkin toiminta voisi tulla myös yksityisenkin toimijan elinkeinonharjoittamisessa toki kyseeseen. Toki LSJH:lle myös mahdolliset muut tuhkan loppusijoituspaikat voisivat tulla kysymykseen.

Paikallisyhdistyksessämme 29.10.2021, aktivoiduimme ja reagoimme Salon vuokratalojen pitoon, Keskustan Perttelin paikallisyhdistyksen Salon Seudun Sanomissa julkaistun kannanottomme kautta. -Herättää sekin hieman kummennusta että paheksuntaa, ainakin paikallisten aktiivien silmissä. Ei mahda asiana kumminkaan olla ainutkertaista niin Salossa, kuin ei varmaan koko Suomessa.

Syksy on nyt jo pitkällä, ja talvirenkaiden aika alkaa koittaa! Pysytellääs kaikki tiellä ja myös terveinä!

Hyvää syksyn jatkoa!

-AJ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti