tiistai 1. maaliskuuta 2022

Nato-kannat jakaa kansalaisten mielipiteitä

 Suomessa on Ukrainassa käytävän sodan vuoksi lähdetty laukalle Nato -keskustelussa. Media luo vastakkainasettelua, ja Nato-mieliset ovat aktivoituneet peräänkuuluttamaan Natoon liittymistä.

Eilisessä Presidentti Niinistön haastattelussa (: Aseapua Ukrainaan | A-studio | TV | Areena | yle.fi) , jossa Niinistön ilmaisuja paikoin piti rivien välistäkin piti tulkita, kävi selväksi malttavaisuuden peräänkuulutus. Tulisi selvittää, mitä muutoksia lainsäädäntömme vaatii, että Suomi täyttää Nato -kelpoisuudet, ja selvittää mihin kaikkeen samalla sitoudumme. Niinistö myös huomautti, että hakemusajalle ei olisi Suomelle tarjolla myös mitään turvatakuita, -Asia lienee eri mikäli Nato olisi itse aloitteellinen jäsenyyden osalta kohdallamme. Tai näin ainakin itse Niinistön puhetta tulkitsisin.

Mielestäni nyt kansalaiset mieltävät Naton niin, että se on meille turvatakuu Venäjää vastaan. Varmasti se tätäkin olisi, mutta, Nato on miellettävä myös puolustusliitoksi. -Miten tilanne olisi, jos Kiina ja Amerikka alkaisivat sotaisasti nokittelemaan, keskenään? -Kyllä siinä Amerikka hakisi lisätukea varmasti myös Nato -kumppaneiltaan. Mittaluokka on toki sellainen että väistämättä, kriisi koskettaisi Suomeakin, mutta silloin se koskettaisi myös sotilaallisesti, sekä taloudellisesti. Konfliktin osapuolen maa voisi olla mikä tahansa Nato- maa että toinen Naton kanssa kärhämöivä maa, mukaan lukien toki myös Venäjä.

Minulle on yritetty vakuuttaa, miksi Natoa kannattaisi kannattaa ja mielipidettä tulisi muuttaa. -Pääni ei asiassa kyllä käänny, enkä lähde nyt kansalaisten keskuudessa olevan massahysterian mukaan poukkoilemaan. Nykyisen, Suomen vakiintuneen turvallisuustilanteen vaalimiseen, tulisi pyrkiä ensisijassa jatkossakin. Olemme EU:n kautta solidaarisesti tukeneet nyt Ukrainaa, ja odotamme siihen Venäjän reaktioita, eli vastapakotteita, kieltoja jne. Ukraina tullee sitomaan naapuriamme odottamaansa enemmän, ja pakotteiden iskiessä resurssitkin alkavat hiljalleen huveta. 

Olen edelleen sillä näkökannalla, että pakotteita tulisi asettaa vielä enemmän, mm. Venäjän kansalaisten kiinteistökaupat tulisi mm. Suomessa määräajaksi kieltää kokonaan. Myös Venäjän toimia tukevia kumppanimaita, myös kauppakumppaneita tulisi boikotoida, mikäli sota uhkaa pitkittyä. Useita toimia on jo tehty, ja Euroopan "työkalupakki" alkaa keinoista hiljalleen huveta.

Teboilin boikotoinnista. -Eilen uutisissa yrittäjä kauhulla pelkäsi oman toiminnan puolesta, kun Teboil boikotti nosti päätään Suomessa. Tämä on kieltämättä valitettavaa. On kumminkin muistettava, että kullakin Teboil yrittäjällä on franchising -sopimus ketjun tuotteiden ja palvelujen tuottamisesta. Eli käytännössä yrittäjä maksaa joka tapauksessa Teboil -ketjulle toiminnastaan rahaa, joka päätyy Venäjälle. Sanoisin tähän näin, etten boikotoisi miehitettyä huoltamoa, mutta Teboilin kylmä-asemia kyllä sekä myymälöissä myytyjä Teboilin tuotteita. En myöskään tilaisi Teboililta kotiin tai maataloustoimintaan polttoaineita. -Mitään tarvetta itsellä ei näille kylläkään ole, mutta sanoisin että keskitän tankkaukseni ST1:lle. Myös Neste tuo öljyä venäjältä, mutta Nesteen kiertämiseen syyni löytyy heidän lakkauttamastaan kylmä-asemasta, joten käyttämäni bensa-asema jo pidemmän aikaa sitten vaihtui luonnollisista syistä ST1:een. -Asiakkuutta on siis hyvä siellä jatkaa. Teboilin tuotteita myös melko vähän ylipäänsä olen käyttänyt, -Teräketjuöljyä taidan olla ostanut heiltä viimeksi, useampi vuosi sitten.

Uskon että Nato-kansanäänestys on luvassa jossain vaiheessa. Mutta se, että ehtiikö nämä nykyisen eduskunnan päätettäväksi, on mielenkiintoinen kysymys. Muussa tapauksessa seuraavat eduskuntavaalit muodostuvat Nato -teemaisiksi. Todennäköisesti muutenkin. Tässä kohtaa vakuutan, että seuraavissa eduskuntavaaleissa tulen äänestämään sellaista kansanedustaja -ehdokasta, joka on Nato -jäsenyyttä vastaan, ja pyrkii ajamaan kotiseutuni etua. Puoluekantaa katsomatta. Selvitykset ja perustelut kannan muuttumiselle tulee ehdokkaalla olla kattavat ja laajat, ja äänestettävän ehdokkaan tulee tällaisia selvityksiä olla valmis edellyttämään valtiolta mutu-tuntuman sijaan, mikä tuntuu vallitsevan laajasti parhaillaan suomalaisten keskuudessa.

No, näitä vaaleja odotellessa. -Kävin kyllä allekirjoittamassa kansalaisaloitteen Suomen irtaantumisesta Ottawan jalkaväkimiinojen kieltävästä sopimuksesta... -Presidentti Niinistö eilisessä haastattelussaan ilmaisi, että miinat olisi sodankäynnissä ihan käypää puolustusmateriaalia myös tulevaisuudessakin, joten aloite oli helppo allekirjoittaa. -Aloite löytyy kansalaisaloite.fi:stä. 

Aurinkoista kevättä lukijoille!

-AJ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti