keskiviikko 31. elokuuta 2022

On niin pimeää!

 Niin, otsikosta saakin jo hyvän viitteen mitä tuleman pitää, meinaan syksy ja talvi on edessä sekä sähkönsäästökuuri. Sähkön hinnan nousun syyt lienee Venäjällä, mutta on kuplettiin päättäjillämmekin ollut oma rooli. Politiikka on osin laskettu liiaksi yhden kortin varaan, kautta EU:n. 

Laskin mielenkiinnosta, millainen sähkölasku on odotettavissa Marras-Joulukuulta keskimääräisen kulutuksen pohjalta tarkasteltuna. Marraskuussa mennee 2000 kilowattia, ja Joulukuussa yleensä tästä 500 kWh enemmin sähköä. Jos Marraskuun sähkön pörssihinta jää alle ,050 €:n, ja Joulukuun alle 0,60€:n, summat silti ovat järisyttäviä. Perusmaksut jo tuolta ajalta vie lähes 75€ täällä Lounais-Suomessa. Marraskuun sähköveroksi sain vajaa 56€ ja Joulukuulle vajaan 70€. Mikäli yösiirto vie sähköä aina kolmanneksen, -jonka nojalla siirron luvut laskin, niin Marraskuussa menisi siihen rahtusen yli 18€ ja Joulukuussa vajaa 23€. Päiväsiirron puolesta taas 2/3 Marraskuussa vajaat 60€ ja Joulukuussa vajaat 75€. Sitten se sähkö. Marraskuu n. 0,45€ hinnalla veisi kulutuksellamme vajaat 900 euroa. Joulukuu, jollon todennäköisemmin ollaan 0,50 -0,60€ välissä, menisi vastaavalla ajalla 1490€. Kokonaisuudessaan pääsin yhteissummaan 2764 euroa, joskin satasen tarkkuudella kokonaisuus antaa riittävän kuvan -ALV:tä ei ole luvuissa huomioitu. Kilowatteja olisi laskuissa huomioitu 4500, kahdelta kuukaudelta.

Laskelma ei huomioi kattavasti, paljonko sähköä pystyn käyttämään pörssisähkön edullisilla tunneilla, eli luvut lienee hitusen yläkanttiin. Eikä luvut huomioi nyt tehtäviä säästötoimia myöskään, mutta ne kannustaa säästämään kulutusta. Eli ajankohdan miettiminen ja kulutuksen karsiminen vaikuttaa. -Esimerkiksi viime yönä oli alimmillaan 2,618 senttiä per kWh, ja kuutisen tuntia alle 0,05€. Eli oiva syy iskeä yöksi tiskikone päälle. Viime viikolla jo totesin, että Moccamaster vaihtuu nyt kaapissa odottelevaan termoskeittimeen, -Mestari vei yli 1300 W / tunti ja termoskeitin nappaa 1100 W ja vain siltä hetkeltä, kuin keitin keittää kahvin termoskannuun. Moccamaster vei takuulla sen 1300W per tunti ollessaan tunti tolkulla päivittäin päällä. No tänä jouluna ei ripustella jouluvaloja. Tähän otsikolla jo viittasinkin, sillä nyt lähestyvän syksyn huomaa jo hyvin, ja se pimeys kyllä jo itseäni hieman harmittaa. -On jo ikävä kesäkelejä, vaikka vielä viikonlopulla 2-3 päivää sitten kesäkelit vielä olikin. Paristokäyttöisiä valoja käytettäneen astetta enemmän, kun ladattavia paristoja pystyn "ilmaiseksi" akullisella Off-Grid aurinkovoimalalla lataamaan. Samoin varavirtapankkeja hankitaan lisää, jolla tabletit ja puhelimet saavat virtaa, käytännössä lähes kaikki akulliset koneet tällä tavoin. Yleisesti varavirtapankki ja puhelin kannattaa pyrkiä lataamaan täyteen esim. automatkan aikana, sillä se energia kuluu joka tapauksessa, latasi ajon aikana tai ei. Ruoan valmistus siirtyy puuhellalle talvella, mahdollisimman pitkälti, lisäksi hankin toisen kaminapuhaltimen jakaakseni lämmintä ilmaa myös muihin huoneisiin päin. Tiskaus tapahtunee käsin, kunhan lämmitän veden ensin puuhellalla. Todennäköisesti yläkerta jää lämmittämättä, ja alakerrassakin yhden ovilla eristettävän huoneen lämpötila jätetään 15 asteeseen. Jos toimilla saa leikattua 500-1000 kilowattia pois, on syytä olla tyytyväinen.

Huonoin skenaario mitä voisi nyt tässä hetkessä tapahtua olisi hallituksen kaatuminen. Tällöin kävisi niin, että nykyhallitus istuisi todennäköisimmin toimitusministeriönä seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka, ja varsinaisia poliittisia päätöksiä, esim. sähkön ALV:n laskun edistämistä, ei eduskunnassa tällöin todennäköisimminkään tapahtuisi. Tämä kirpaisisi kansan lompakkoa täysimittaisesti, mikäli toimia kuluttajien selviytymiseksi talven sähkölaskuista, ei pystyttäisi edistämään. -Tätä vastuuta voi mielestäni hyvällä omallatunnolla myös peräänkuuluttaa oppositiopuolueilta, vaikkei hallituksesta välttämättä tyytymystä löytyisikään. Vastuu tässä tilanteesta on mielestäni yli puoluerajojen, niin oppositiolla kuin hallituksellakin.

Uskon myös, että yritysten ja julkisyhteisöjen kuten kuntien, valtion jne. toimijoiden energiansäästötoimet heijastuisivat myös osaltaan sähkömarkkinoiden pörssisähköhintoihin. On syytä arvioida mitkä tiloista jätettäisiin talveksi kylmilleen ja mihin tiloihin toimintaa pyrittäisiin keskittämään, sekä tiedottamaan asianosaisia tilojen käyttäjiä.

Mustikkaa tuli Heinä-elokuussa poimittua parisataa litraa, myyntiin. Elokuun loppupuoli on jäänyt vähäisemmälle poiminnalle, ollut menoja ja muuta tekemistä. Parhain säilöntäaika on meneillään, ja kurkkuja tässä nyt laitellaan. Herukoista keiteltiin mehuja kaikkineen 6 mehumaijallista, -punaherukkamehut säilöttiin lasipulloihin kellariin. Kesään mahtui parit hautajaiset ja yhden kuolinpesän tyhjennyksessä auttamista. Voi siis hyvällä syyllä ihmetellä, mihin se kesä taas oikein meni, -Se kun ei mielestäni ehtinyt edes alkaa, tai ainakaan itse ei ehtinyt sitä juuri montaa päivää viettää. Nyt onkin aika laittaa paikat talviteloille, ensi kevättä ajatellen että pääsisi joissain keväthommissa sitten ripeästi etenemään. Positiivista on se, että nyt on laatikko- ja kaappitilaa liiterin työkaluille, tarvikkeille ym. sälälle, kunhan saa aikaiseksi järjestellä ja kirjoittaa kaapin päälle mitä missäkin laatikossa loppujen lopuksi on. -Paljon romppeita on varmasti hävitettävä myös kaatopaikalle.

Hyvää ja säästeliästä syksyn alkua,

-AJ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti